Liikenneinvestoinneilla vahvistettiin Suomen turvallisuutta ja kilpailukykyä
Liikennepolitiikan merkitys on kasvanut nopeasti muuttuneessa toimintaympäristössä, jossa liikenneverkon tulee tukea monipuolisesti Suomen kilpailukykyä ja valtion ydintoimintoja. Liikenneinvestoinneilla on ollut positiivisia talousvaikutuksia, mutta haasteita on vielä.

Kulunut hallituskausi on ollut liikennepolitiikassa poikkeuksellinen. Toimintaympäristö on muuttunut nopeasti geopoliittisten jännitteiden, Nato-jäsenyyden, talouden haasteiden sekä puhtaan siirtymän investointitarpeiden myötä. Samalla liikennejärjestelmältä on odotettu entistä enemmän: sen tulee tukea talouskasvua, yritysten kilpailukykyä, huoltovarmuutta, turvallisuutta, maanpuolustusta ja alueiden saavutettavuutta. Näissä olosuhteissa liikennepolitiikan keskiöön ovat nousseet erityisesti tieverkon kunto, väyläverkon rahoitus sekä strategisesti tärkeät liikenneinvestoinnit.
Suomen liikenneverkon suurimpia haasteita on pitkään ollut kasvava korjausvelka. Vuoden 2026 alussa valtion tie-, rata- ja vesiväyläverkon korjausvelan arvioitiin olevan noin 4,3 miljardia euroa, josta suurin osa kohdistuu tie- ja rataverkkoon. Korjausvelan kasvun taustalla ovat vuosien aikana kertynyt rahoitusvaje sekä rakentamisen kustannustason voimakas nousu.
Korjausvelan vaikutukset ulottuvat huomattavasti infrastruktuuria laajemmalle. Väylien kunnon heikkeneminen näkyy lisääntyvinä liikenteen häiriöinä, kasvavina kunnossapitotarpeina sekä paino- ja nopeusrajoituksina. Samalla kuljetusten ja liikkumisen ennakoitavuus heikkenee, mikä lisää kustannuksia sekä yrityksille että kansalaisille.
Erityisen merkittävä korjausvelan vaikutus on elinkeinoelämälle. Teollisuuden tuotanto, metsätalous, maatalous, ulkomaankauppa ja logistiikka ovat riippuvaisia toimivista kuljetusyhteyksistä. Suomen pitkät etäisyydet ja sijainti Euroopan reunalla korostavat toimivan tieverkon merkitystä enemmän kuin monissa muissa EU-maissa. Väyläverkon kunto onkin suoraan yhteydessä Suomen kilpailukykyyn.
Merkittäviä panostuksia väyläverkkoon
Hallituskaudella väyläverkkoon on kohdistettu huomattavia lisäpanostuksia. Hallitus on osoittanut väylähankkeisiin yhteensä noin viiden miljardin euron rahoituskokonaisuuden, josta noin puolet kohdistuu tieverkkoon. Rahoituksella on käynnistetty uusia kehittämishankkeita, parannettu olemassa olevien väylien kuntoa sekä edistetty tulevien hankkeiden suunnittelua.
Tieverkon osalta rahoitusta on kohdennettu muun muassa valtateiden parantamiseen, siltojen korjauksiin sekä elinkeinoelämälle tärkeiden kuljetusyhteyksien kehittämiseen. Päätöksiä on tehty esimerkiksi useiden keskeisten teiden (E18, vt 5, vt 9, vt12, vt15, vt21) kehittämisestä.
Korjausvelan vähentämiseen on kohdistettu noin 570 miljoonaa euroa. Lisärahoituksen ansiosta päällystysohjelmien laajuutta on voitu kasvattaa merkittävästi eri puolilla Suomea, mikä näkyy konkreettisesti tieverkon kunnossa. Samalla on pyritty ehkäisemään korjausvelan kasvua ennen kuin korjaustarpeet muuttuvat huomattavasti kalliimmiksi investoinneiksi.
Liikenneinvestoinneilla on ollut ja on vielä useamman vuoden eteenpäinkin merkittäviä talousvaikutuksia. Rakennusalan työllisyyden näkökulmasta väylähankkeet ovat tarjonneet kysyntää aikana, jolloin rakentamisen suhdannetilanne on ollut heikko. Väyläinvestoinnit tukevat sekä suoraa työllisyyttä että laajempia alihankinta- ja materiaaliketjuja eri puolilla maata.
Turvallisuus ja huoltovarmuus muuttivat painopisteitä
Hallituskauden merkittävin muutos aiempiin verrattuna on ollut turvallisuusnäkökulman vahvistuminen liikennepolitiikassa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, Suomen Natojäsenyys sekä muuttunut geopoliittinen tilanne ovat nostaneet huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden tarpeet liikenneverkolla aiempaa keskeisempään asemaan.
Liikenneinfrastruktuuria tarkastellaan nykyisin entistä selvemmin osana Suomen kokonaisturvallisuutta. Tie-, rata- ja vesiväyläverkko muodostavat perustan paitsi kansalaisten ja yritysten arjen toimivuudelle myös puolustuskyvylle, huoltovarmuudelle ja kriisinsietokyvylle.
Tämä näkyy myös investointien priorisoinnissa. Erityisen tärkeiksi ovat nousseet yhteydet länteen: Ruotsiin ja Norjaan. Väyläverkon kantavuus, siltojen kunto ja raskaille kuljetuksille soveltuvat yhteydet ovat nousseet aiempaa merkittävämpään rooliin.
Liikenne 12 -suunnitelmalla haetaan pitkäjänteisyyttä
Liikenne 12 -suunnitelma on Suomen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, jonka tavoitteena on luoda pitkäjänteinen, yli hallituskausien ulottuva näkemys liikennejärjestelmän kehittämisestä. Se kokoaa yhteen liikennepolitiikan tavoitteet, toimenpiteet ja rahoituksen sekä tukee ennakoitavaa päätöksentekoa valtion, alueiden ja elinkeinoelämän näkökulmasta.
Strategisena liikennejärjestelmän ohjausvälineenä Liikenne 12 hakee edelleen asemaansa. Tällä hallituskaudella suunnitelma päivitettiin ensimmäisen kerran, ja sen uusiksi tavoitteiksi määriteltiin turvallisuus, toimivuus ja kestävyys. Päivityksessä on huomioitu erityisesti muuttunut turvallisuusympäristö sekä tarve kohdentaa niukat resurssit mahdollisimman vaikuttavasti.
Suunnitelman keskeinen lähtökohta on, että niukkenevien resurssien oloissa perusväylänpidon rahoitus on turvattava riittävällä tasolla. Korjausvelan hallinta, liikennejärjestelmän toimintavarmuus ja väyläomaisuuden arvon säilyttäminen ovat edellytys talouskasvulle ja kilpailukyvylle.
Väyläverkon kehittämisessä painotetaan TEN-T-verkon vaatimusten toteuttamista, ydinverkkokäytävien pullonkaulojen poistamista sekä vientiteollisuuden ja energiajärjestelmän kannalta keskeisten satamayhteyksien parantamista.
Kehittämishankkeiden valinnan tulee perustua Liikenne 12 -suunnitelman mukaisesti yhteiseen tietopohjaan, strategiseen tilannekuvaan ja hankkeiden vaikuttavuuteen. Lisäksi kehittämisessä huomioidaan liikenneturvallisuus ja digitalisaation hyödyntäminen väylänpidon tuottavuuden parantamiseksi.
Mitä seuraavalta hallituskaudelta voidaan odottaa?
Vaikka kuluneella hallituskaudella väyläverkkoon on panostettu merkittävästi, haasteet eivät ole poistuneet. Rahoituksen kohdentuminen vaikuttavimpiin ja valtakunnallisia tavoitteita parhaiten edistäviin kohteisiin ei aina toteudu. Myös korjausvelan ennustetaan
edelleen kasvavan ilman lisätoimia, ja liikennejärjestelmä kohtaa samanaikaisesti uusia vaatimuksia turvallisuuden, puolustuksen, huoltovarmuuden ja elinkeinoelämän tarpeiden näkökulmasta.
Seuraavan hallituskauden keskeinen tehtävä on turvata perusväylänpidon pitkäjänteinen rahoitus. Samalla kehittämishankkeita on kyettävä priorisoimaan aiempaa tarkemmin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, liikennejärjestelmän strategisten tarpeiden ja Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteiden pohjalta. Tämä edellyttää myös keskustelua liikennejärjestelmän rahoituspohjasta ja siitä, miten liikenteen verotusta sekä mahdollisia uusia rahoitusmalleja voitaisiin hyödyntää väyläverkon kestävän rahoituksen turvaamisessa. Rajalliset resurssit edellyttävät entistäkin huolellisempaa kohdentamista tilanteessa, jossa investointitarpeet ovat käytettävissä olevaa rahoitusta suuremmat.
Kulunut hallituskausi on osoittanut, että liikenneinfrastruktuuri on entistä vahvemmin osa Suomen turvallisuus-, elinkeino- ja kasvupolitiikkaa. Siksi päätökset väyläverkon rahoituksesta ja kehittämisestä ovat myös seuraavalla kaudella keskeisiä yhteiskunnallisia valintoja.
Teksti:
Maria Torttila, liikenneneuvos, liikenne- ja viestintäministeriö
Kuvat:
Väylävirasto