19.10.2017

Tieyhdistys kaipaa yksityisteiden rahoitukseen selkeyttä -Yksityistielain uudistus eduskuntaan

Yli 50 vuotiasta yksitystielakia ollaan uudistamassa. Eduskunta sai käsiteltäväkseen hallituksen esityksen uudeksi laiksi. Se on tarkoitus tulla voimaan parin vuoden päästä samaan aikaan, kun maakuntauudistuskin.

On erinomaista, että kauan kaivattu lakiuudistus etenee ja eduskunta pääsee viimeistelemään esitystä. Yksityistiekentällä lainsäädännön selkeyttämistä ja modernisointia on odotettu, sanoo Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen.

Lakiesitys on pääperiaatteiltaan hyvä. Se muun muassa mahdollistaa uudenlaisia, digitaalisia toimintatapoja. Tällaisia ovat esimerkiksi kokousten kutsumiset ja myös niiden pitäminen sähköisessä ympäristössä.

Tiekunnille tulee myös enemmän vapauksia ratkaista itse asioitaan. Tien osakkaat voivat laatia itselleen mm. säännöt, joissa toiminnan periaatteet määritellään lakia täsmällisemmin. Jatkossa osakkaat voivat päättää itse tiekunnan perustamisesta ja niiden yhdistämisestä, kun nyt tämä tapahtuu viranomaistoimituksensa.

Hyvää esityksessä on myös se, että se rohkaisee käyttämään ulkopuolisia palveluja kuten isännöintiä, jos omasta joukosta ei aktiivisuutta aiemmassa määrin enää löydy

Yksityisteiden valtion rahoitus huolettaa Tieyhdistystä. Lakiluonnos esittää, että valtion rahoitus ohjautuisi tulevien 18 maakunnan kautta.

Huolena on rahoituksen määrä ja sen myöntämisen tapa. Yksityisteiden rahoitustuki 350 000 kilometrin yksityistieverkolle on nyt ja pari seuraava vuotta vain 13 miljoonaa euroa vuodessa. Se ei riitä alkuunkaan tie- ja siltaremontteihin. Yksityisteiden korjausvelan on arvioitu olevan yli 500 M£, arvioi Tieyhdistyksen yksityistieasioiden johtaja Jaakko Rahja.

Yksityisteiltä ja niiden silloilta tarvitaan entistä parempaa kuntoa yhä raskaampien kuljetusten takia. Ei ole myöskään mielekästä siirtää vähäisen rahoituksen jakamista monelle toimijalle, vaan se tulisi säilyttää yhdellä taholla, jolloin toiminta on tehokasta.  Keskitetty rahoitus mahdollistaa myös valtakunnalliset yksityisteiden kehittämishankkeet.

Jaa sosiaalisessa mediassa