24.2.2023

Tievetoomuksen on allekirjoittanut yli 440 toimijaa – mukana yrityksiä, keskusliittoja, kauppakamareita ja yrittäjäjärjestöjä, allekirjoituksia kerätään 7.3. asti

Tievetoomus on kerännyt lyhyessä ajassa yli 440 allekirjoittajaa eri toimialoilta. Mukana on esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiä, karavaanareita, kauppakamareita, keskusliittoja, apteekkeja ja eri alojen yrityksiä. Tievetoomuksen suosio osoittaa, että tiestö on monille tärkeä ja sen kunnossapidosta on huolehdittava.

Suomen Tieyhdistys ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry käynnistivät helmikuun puolivälissä Tievetoomuksen, johon haettiin aluksi 100 järjestöä allekirjoittajaksi. Tiestön kunto huolestutti lisäksi eri alojen yrityksiä, joten nyt myös yritykset voivat allekirjoittaa vetoomuksen. 

Vetoomuksen laaja suosio osoittaa, että tiestön kunnosta kannetaan huolta, ja se korostuu monille eri aloille. Tällä hetkellä tiestöön osoitetut resurssit eivät ole riittävällä tasolla. Tulevalta hallitukselta odotetaan vahvaa panostusta tiestöön ja riittäviä määrärahoja korjausvelan hoitoon. Vetoomuksen voi allekirjoittaa 7.3. asti täällä.

– Tiet ovat Suomen kilpailukyvyn kivijalka. Iso osa Suomen vientieuroista tulee tuotteista, joiden kuljetusketjusta tiet muodostavat ison osan. Teiden kunnolla on iso vaikutus jokaisen ihmisen arkielämään. Kun tiestömme on saatu kerran rakennettua, pidetään siitä huolta, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala. 

– Peräti 70 prosenttia Suomen pinta-alasta on sellaista, että maantiet ovat ainut käytettävissä oleva liikkumisen alusta. Tieverkko on myös ainut aikatauluista vapaa, kaikille käyttäjille ilmainen käytettävissä oleva infra. On tärkeää, että tästä pidetään kiinni ja tiestölle osoitetaan riittävä rahoitus, sanoo Suomen tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen. 

Allekirjoittajaksi lähtenyt Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto korostaa, että toimiva tie on paitsi Suomen elinvoiman, myös ihmisten elämän kohtalon kysymys.  

– Maaseudun ja kylien tiestöä on korjattava, jotta yritysten, asukkaiden ja mökkeilijöiden elämä turvataan arjessa. Toimiva tie on elinvoiman ja elämän kohtalon kysymyksiä. Ambulanssien ja pelastajien ensivasteajat tippuvat, jos tiestö ei ole kunnossa. Maaseudun veronmaksajat ansaitsevat veroilleen vastinetta, kotitiet turvallisiksi koko Suomessa, sanoo Koivisto.  

Vetoomus julkaistaan maaliskuussa allekirjoittajineen, minkä jälkeen se toimitetaan kansanedustajaehdokkaille. Lisäksi tievetoomuksen pääviestiä viedään hallitusneuvotteluihin keväällä 2023.   

Tievetoomuksen voi allekirjoittaa 7.3. asti osoitteessa: Suomen tieyhdistys | Allekirjoita Tievetoomus 

Lisätietoja:  

Anssi Kujala, toimitusjohtaja, Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry, anssi.kujala@skal.fi, 0400 567925 

Nina Raitanen, toimitusjohtaja, Suomen Tieyhdistys ry, nina.raitanen@tieyhdistys.fi, 040 744 2996 

Jaa Tievetoomusta somessa!

Voit jakaa liitteistä löytyviä kuvia ja kertoa muille, että olette allekirjoittaneet Tievetoomuksen. Käytä tunnistetta #tievetoomus ja haasta muut mukaan.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa