13.10.2023

Suomeen syntyi uusi ammatti 20 vuotta sitten – Hämeenlinnassa juhlittiin TIKO-koulutusta

Suomen Tieyhdistys on kouluttanut jo 20 vuotta tieisännöitsijöitä tiekuntien avuksi TIKO-tieisännöitsijäkoulutuksessa. Perjantaina 13.10. juhlistettiin tieisännöinnin taivalta juhlaseminaarin merkeissä Scandic Aulanko –hotellissa. Juhlaseminaarissa kuultiin puheenvuoroja alan toimijoilta ja jaettiin Vuoden tieisännöitsijä –palkinto.

TIKO-koulutuksen myötä Suomeen on syntynyt kokonaan uusi tieisännöitsijän ammatti. Se on kasvanut maaseudun sivuelinkeinosta joukoksi päteviä yksityisyrittäjiä ja päätoimisia tieisännöintiyrityksiä. Tieisännöitsijät avustavat tiekuntia muun muassa perusparannushankkeiden suunnittelussa, toteutuksessa, rahoituksen hankinnassa ja muissa hallinnollisissa tehtävissä. Suomessa toimii tällä hetkellä aktiivisesti noin 250 tieisännöitsijää. Suomen Tieyhdistys on kouluttanut vuosien varrella yhteensä noin 400 tieisännöitsijää.

Tieisännöinnin merkitystä korostettiin puheenvuoroissa

Useissa juhlapuheissa korostettiin tieisännöinnin merkitystä. Lisäksi tarve ammattimaiselle tieisännöinnille nähtiin erityisen tärkeänä nyt ja tulevaisuudessa. Tieisännöinti ja TIKO-koulutus koettiin myös tärkeänä maaseudun elinvoimaisuuden kannalta, sillä koulutus on työllistänyt lukuisia yrittäjiä eri puolille Suomea.

- Olemme Liikenne- ja viestintäministeriössä hyvin tyytyväisiä siihen, että koulutus on ylittänyt sille asetetut tavoitteet ja on jatkunut jo 20 vuotta, totesi Liikenne ja –viestintäministeriön erityisasiantuntija Satu Kaskinen.

Tieyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Juha Ojala nosti juhlapuheessaan esille TIKO-koulutuksen pitkän historian ja työn arvokkuuden.

- Tieisännöitsijät ovat keskeisessä asemassa olevia asiantuntijoita. Tieisännöitsijöiden työ on tärkeää ja haastavaa. Onneksi tieosakkaat ovat huomanneet tämän palvelun hyödyn. Tarvetta tieisännöinnille on varmasti tulevaisuudessakin, kertoi Juha Ojala puheessaan.

TIKO-koulutuksen kehittäjät Jaakko Rahja ja Esko Hämäläinen muistelivat juhlassa koulutuksen alkutaipaletta.

- Mitään mallia ei samanlaiselle koulutukselle alussa ollut, eikä vastaavaa ole vielä tänä päivänäkään. Kyseessä oli täysin uusi, suomalainen keksintö, muisteli Jaakko Rahja.

Vuoden tieisännöitsijä -palkinto myönnettiin Niko Eteläniemelle

Tuore Vuoden tieisännöitsijä –palkinnon voittanut Niko Eteläniemi sai kiitoksia ansiokkaasti tehdystä työstä tieisännöinnin saralla. Eteläniemi on kehittänyt mm. Yksiköinti.fi –työkalun, jota monet tieisännöitsijät käyttävät ympäri Suomen. Niko Eteläniemi on jo toisen polven tieisännöitsijä.

- On ollut todella hienoa työskennellä tieisännöitsijänä. Koen merkityksellisenä muiden ihmisten auttamisen ja tämä työ on yhdistänyt tietotekniikan ja ihmisten kanssa työskentelemisen. Kiitos vielä kaikille asiakkaille ja muille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä, kiittää Niko Eteläniemi puheessaan.

Juhlaväki oli aidosti huolissaan yksityisteiden tulevasta rahoituksesta

Juhlassa toistui paikallaolijoiden huoli yksityisteihin osoitetusta rahoituksesta tuleville vuosille. Tieyhdistys pitää tärkeänä sitä, että myös vähäliikenteisestä tieverkosta pidetään huolta. Panostus tiestöön mahdollistaisi kotimaista työtä esimerkiksi maanrakennuksen kautta.

Jaa sosiaalisessa mediassa