8.4.2024

Suomen Tieyhdistys ja SKAL kehysriiheen: tiestön korjausvelan hoitamiseen tarvitaan 300 miljoonaa vuosittain

Hallitus neuvottelee kehysriihessään valtion talousarviosta 15.–16.4.2024. Suomen Tieyhdistys ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL muistuttavat, että viime keväänä 1 072 yritystä ja järjestöä vaativat Tievetoomuksella, että tiestön kuntoon panostetaan. Järjestöt esittävät, että kehysriihessä tiestön korjausvelan hoitamiseen varataan vuosittain lisää 300 miljoonaa euroa.

Hallitus kokoontuu kehysriiheen haastavissa oloissa julkisen talouden näkökulmasta. SKAL ja Suomen Tieyhdistys toteavat, että kehysriihilinjauksilla on vahvistettava Suomen kilpailukykyä. 

Hallitus päätti kaudelle 2023–2027 väylien reilun puolen miljardin korjausvelkapaketista. Se on tärkeä osa investointipakettia. Oli myös tärkeää, että korjausvelkapaketista 250 miljoonaa tuli jo vuodelle 2024.

– Tienkäyttäjät ovat tästä kiitollisia. Panostukset näkyvät tänä vuonna muun muassa teiden päällystämisessä. Väylävirasto lupaa 4000 kilometrin päällystysmäärää vuodeksi 2024 viime vuoden 1700 kilometrin sijaan, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala

Järjestöt ehdottavat vuosittaista 300 miljoonaa euron erillistä määrärahaa korjausvelan kiinni kuromiseen. Tiestön kunnolla on tärkeä merkitys liikenneturvallisuudelle. Hyväkuntoinen tie on myös päästövähennyskeino ja se parantaa samalla Suomen kansainvälistä ja kansallista saavutettavuutta. 

– Vaikka nyt julkisen talouden suhteen aiotaan tehdä sopeuttamistoimia, tiestömme ei enää kestä leikkauksia. Rahaa tiestöön tarvitaan lisää, sanoo Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Simo Takalammi

SKALin ja Suomen Tieyhdistyksen Tievetoomus keräsi viime vuonna 1 072 allekirjoitusta. Allekirjoittajien joukossa oli yrityksiä ja järjestöjä eri toimialoilta. Kaikki korostivat, että tiestön rahoitusta on kasvatettava ja korjausvelan kasvu pysäytettävä.  

– Me ja 1072 allekirjoittajaa pidämme Suomen logistista kilpailukykyä kuitenkin oleellisena tekijänä talouskasvun vauhdittamisessa. Tästä on pidettävä kiinni, sanovat Kujala ja Takalammi.  

Linkki vetoomukseen

Lisätietoja: 

Anssi Kujala, toimitusjohtaja, SKAL ry, p. 0400 567 925, anssi.kujala@skal.fi  

Simo Takalammi, toimitusjohtaja, Suomen Tieyhdistys, p. 0400 167 170, simo.takalammi@tieyhdistys.fi  

Anna Yli-Saunamäki, viestinnän asiantuntija, SKAL ry, p. 040 7525 222, anna.yli-saunamaki@skal.fi  

Akseli Kotila, viestinnän asiantuntija, Suomen Tieyhdistys, p. 040 127 1661, akseli.kotila@tieyhdistys.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa

Liittyvät henkilöt