3.10.2022

Nyt etsitään Suomen surkeinta kylätietä

Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry lanseeraavat Suomen surkein kylätie-kuvakilpailun. Etsimme surkeimpia teitä maaseudulta ja kyliltä. Maaseudun tiestön korjausvelka on kasvanut. Mistä löytyvät surkeimmin ylläpidetyt kylätiet? Kaksi valtakunnallista yhdistystä aloittavat kuvakilpailun ja samalla vaikuttamisen parempien kyläteiden puolesta. Suomen surkein kylätie valitaan yleisöäänestyksellä marraskuun 2022 aikana.

Huonokuntoisten vähäliikenteisten teiden määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 4000 kilometrillä ja tällä on ollut vaikutusta monien ihmisten elämään. Tämä kehityskulku on katkaistava. Nykyisillä päätöksillä ja suunnitelmilla ei tähän päästä, joten muutosta tarvitaan, vaatii Suomen Tieyhdistys ry:n toimitusjohtaja Nina Raitanen.

Päällystettyjen maanteiden kunto heikkenee Suomessa nopeasti, sillä esimerkiksi kallistuneen öljyn vuoksi suunniteltuja kunnostuksia on jouduttu perumaan. Yhä useampi tie muutetaan päällystetystä tiestä sorateiksi. Huonokuntoiset tiet aiheuttavat jatkuvasti vaaratilanteita kyläteillä, joten asia halutaan nostaa valtakunnallisen kuvakilpailun kautta Suomen päättäjien tietoisuuteen.
 

Me kyläkehittäjät haluamme herätellä päättäjiä. Yrittäjät ja elinkeinoelämä tarvitsee toimivat tiet. Maaseudulla asuu myös veronmaksajia, jotka ansaitsevat myös kohtuullisen kuntoiset kotitiet. Ambulanssien ja pelastusviranomaisten on pystyttävä ajaa myös maaseudulla. Nyt tarvitaan tekoja. Korjausvelka ei saa enää kasvaa. Maaseudun tiestöä on puolustettava liikennepolitiikan resurssijaossa, toteaa Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto.

Kuinka maaseudun tiestön kehno kunto on vaikeuttanut sinun elämääsi? Toimita kuvasi ja perustelusi kehnoista kylätiestä sähköpostilla: posti@suomenkylat.fi Kilpailun ohjeet ja säännöt löytyvät sivustolta: www.suomenkylat.fi/surkeinkylatie

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Aleksi Koivisto,
toiminnanjohtaja, Suomen Kylät ry
Puh 040 509 1365
aleksi.koivisto@suomenkylat.fi

Nina Raitanen,
toimitusjohtaja, Suomen Tieyhdistys ry
Puh 040 744 2996
nina.raitanen@tieyhdistys.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa