3.6.2019
Hallitus laittaa väyliä pitkäjänteisesti kuntoon alempaa tieverkkoa ja yksityisteitä unohtamatta
Hallitus laittaa väyliä pitkäjänteisesti kuntoon alempaa tieverkkoa ja yksityisteitä unohtamatta
On hienoa, että hallitusohjelmassa myönnetään toimivan infrastruktuurin olevan Suomen taloudellisen menestyksen ja kasvun perusta, toteaa Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen.
Hallitusohjelmassa tunnustetaan julkisen liikenneverkkomme 2,5 miljardin euron suuruinen korjausvelka ja verkon kunnon heikentyminen vuosi vuodelta. Hallitusohjelmassa todetaan, että 300 miljoonan euron pysyvä lisäpanostus perusväylänpitoon on välttämätöntä. Rahasta on korvamerkitty 20 miljoonan euron lisäys talvikunnossapitoon. Vaarallisten tasoristeysten poistamiseen on varattu lisärahoitusta 22 miljoonaa euroa vuosille 2020-2022. Ohjelmassa todetaan myös, että alemman tieverkon ja yksityisteiden korjausvelan tulee vähentyä.
Hallitusohjelman mukaan yksityisteiden peruskorjausmäärärahat turvataan. Korjauksissa huomioidaan vaikutukset vesien laatuun. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että yksityisteiden runkojen pettäminen on kansantaloudellisesti kestämätöntä, joten pysyvä rahoitus on perusteltu.
Hallitusohjelmassa on tunnustettu tosiasiat ja liikenneverkkoa aletaan laittamaan pitkäjänteisesti kuntoon alempiasteista tieverkkoa ja yksityisteitä unohtamatta. Tämä on hienoa, iloitsee Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Raitanen.
Hallitusohjelman sanamuotojen painopiste on voimakkaasti radoissa, mutta perusväylänpidon rahoitusta jaettaessa on syytä kuitenkin muistaa, että henkilöliikenteen suoritteesta noin 90 % on tieliikennettä ja tavaraliikenteestäkin kaksi kolmannesta. Hyväkuntoista tieverkkoa tarvitaan tulevaisuudessakin, kun liikenteessä siirryttään uusiin ympäristöystävällisiin polttoaineisiin ja käyttövoimaratkaisuihin, toteaa Raitanen.
Suomen Tieyhdistyksen mielestä on hienoa, että hallitusohjelmassa todetaan, että sekä julkinen että yksityinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on käännettävä kasvu-uralle, jotta voimme luoda uutta kasvua globaalien megatrendien ratkaisemisesta.
Infra-alan tutkimuksessa ja kehittämisessä on valtava potentiaali. Tulevaisuudessa voidaan saada aikaan enemmän samalla rahalla, jos alan tutkimukseen ja kehittämiseen panostetaan. Alan ongelmat ovat globaaleita ja niiden ratkaisuilla on globaalit markkinat, toteaa Raitanen.