Tienrakennuksen historia

Työvoimavaltaisen tienrakennuksen yli kaksisataavuotinen historia 1700-luvun puolivälistä 1970-luvulle

1700-luvun puolivälistä lähtien, jolloin ensimmäiset koskenperkaukset aloitettiin Suomessa, vesireittejä avattiin, siltoja tehtiin, uusia viljelysmaita otettiin haltuun ja kanavia rakennettiin. Kuningas Kustaa IV Adolf perusti Kuninkaallisen koskenperkausjohtokunnan vuonna 1799. Tuhansien järvien maassa oli luonnollista liikkua vettä pitkin, joten Koskenperkausjohtokunta teki töitä pääasiassa vesiteiden parissa. Työmailla oli töissä satoja miehiä.

Tienpito oli jo keskiajalla määrätty maanomistajille. Vasta 1800-luvun lopussa valtio alkoi ottaa vastuuta tienpidosta. 1800-luvun puoliväliin mennessä havahduttiin siihen, että myös maaväylistä täytyy huolehtia.

1900-luvulla automobiili ilmestyi hevosen rinnalle liikenteeseen. 1920-luvulla lisääntyneet maantiekuljetukset vaativat järeämpää kalustoa. Valtio otti tienpidon haltuunsa vuonna 1921. Kunnanteiden kunnossapito siirtyi kunnille ja kyläteistä huolehtiminen jäi nyt niiden käyttäjille. Sodan jälkeen 1950-luvulla huomio kiinnittyi jälleen teiden kunnostamiseen ja rakentamiseen Näin voitiin tarjota työtä lukuisalle joukolle työttömiä. Työt kulkivat työttömyystöiden nimellä.

Suomen tieverkko oli kaikilta osiltaan autoliikennekelpoinen ja nykyaikaisella tasolla 1970-luvun puoliväliin mennessä. Yksityistieverkon kunnostamisessa oli vielä toivomisen varaa. 1970-luvun alussa rakennettiin ensimmäiset moottoritiet Kuljusta Tampereelle ja Helsingin Tattariharjusta Järvenpäähän.

Työllisyyspainotteinen tienrakentaminen loppui 1960-luvun puolessa välissä. Yhtenä syynä tähän oli lisääntynyt koneellistuminen. Sarja päättyykin syistä 1970-luvulle, josta lähtien kiihtynyt koneellistuminen päätti työvoimavaltaisen tienrakennuksen ja huollon kauden.

Tutustu tarkemmin tienrakentamisen historiaan alla olevista linkeistä:

Artikkelit on kirjoittanut tietokirjailija Tuula Vuolle-Selki.