Vastuullisuus tie- ja liikennealalla – nuorten silmin

Vastuullisuus on moniselitteinen termi nykymaailmassa. Kannamme kaikki erilaisia vastuita, osa valitsemiamme ja osa asemiemme mukana tuomia. Mutta mitä ajatuksia vastuullisuus herättää tie- ja liikennealan saralla? Näistä ajatuksista päädyin tiedustelemaan muutamalta alan nuorelta heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan vastuullisuudesta alallamme. Haastateltavana HEIKKI SALKO, DINA MAVLIUTOVA, ARTTU MÄENPÄÄ ja JOONA JALAVA.

Missä laajuudessa opinnoissasi on käsitelty vastuullisuutta?
Koetko sen tarpeelliseksi ja riittäväksi?

Salko: Täytyy todeta, että ei kovinkaan paljoa. Vastuullisuus ei ehkä ole ns. substanssiosaamista, mutta ei ole moni muukaan opetettu asia. Optimistisesti voisi ajatella, että nykynuorten vastuullisuuteen ilmeisesti luotetaan muutenkin.

Mavliutova: Opiskelin aluesuunnittelua ja liikennetekniikkaa ja vastuullisuus liikenteessä oli yksi tärkeimmistä aiheista.

Mäenpää: Vastuullisuutta ei ole itse vastuullisuuden nimellä käsitelty, vaan se on ollut esillä ennemminkin kestävän kehityksen ja turvallisuuden kannalta.

Jalava: Minkälaista vastuullisuutta? Ekologista, taloudellista, sosiaalista? Vastaus ei juuri eroa. On käsitelty, mutta olisi voinut olla konkreettisempaa. Mielestäni aihe on tarpeellinen – ja ei, sitä ei ole riittävästi.

Mitkä koet suurimmiksi huoliksi liikenneverkon tulevaisuudelle?

Salko: Kasvava huoltovelka lienee suurin uhka. Uutta infraa on aina kiva tehdä, mutta vanhallekin olisi syytä löytää rahaa. Tunnetusti esimerkiksi Lahden oikoradasta huolimatta jotkin idän suunnan junat ovat nyt hitaampia kuin vuosikymmeniä sitten, eikä tilanteeseen ole näköpiirissä merkittävää parannusta.

Mavliutova: Että joukkoliikenteen käytöstä tulee koko ajan kalliimpaa.

Mäenpää: Suurimpana uhkana koen sen, että tie- ja raideverkoston ylläpitoon ja kehitykseen budjetoidaan aivan liian vähän varoja.

Jalava: Ehkä se miten isoissa ja keskisuurissa kaupungeissa saadaan siirryttyä tarjoamaan tehokasta ja houkuttelevaa joukkoliikennettä. Ei ihminen siirry itsestään yksityisauton ratin takaa pois. Paljon puhutaan, että ”tässäkin hankkeessa vain kiusataan yksityisautoilijaa”, mielestäni on tosi hyvä juttu, että niin tehdään. Tai, että tehokkaimmat tavat tehdä liikenteestä tehokkaampaa on suosia joukkoliikennettä ja/tai tehdä tietoisesti autoilusta vähemmän kannattavaa.

Haaste tulee siinä, millaisilla ratkaisuilla tätä ajetaan läpi ja että se kohdistuu oikeisiin paikkoihin. Kuvitellaan vaikka tämä mistä on heitetty ideoita, että kiellettäisiin muiden kuin poltto- moottoriautojen myyminen tai jopa niillä autoilu 2030. Ideana hyvä. Isoissa kaupungeissa ja niiden alueella. Tämä ei kuitenkaan toimi han kauhean hyvin esim. Lapissa, missä välimatkat ovat mitä ovat. Ylipäänsä se, että tehdään radikaaleja kansallisia ratkaisuja, jotka toimivat Stadissa, ei tarkoita, että ne toimisivat maaseudulla. Riippuu toki myös siitä, miten määrittelee maaseudun. Jos maaseudulla viitataan Jokelaan tai Mäntsälään, niin mielestäni se on oma valinta – ei Nurmijärvi-ilmiötä kuulu tukea. Sielläkin on tarpeeksi porukkaa, että julkiset voidaan tarjota. Mutta jos kyseessä on oikeasti maaseutu, niin ei ole järkeä kieltää autoilua.

Koetko valtion olevan vastuussa tieverkkojen riittävästä kunnosta? Entä liikenneturvallisuuden tasosta?

Salko: Valtion pitäisi ennen kaikkea turvata runkoverkon infran laatu vilkkaasti liikennöidyillä väleillä, sillä siellä investoinneista on suurin hyöty. Liikenneturvallisuuteen vaikuttaa moni muukin asia, mutta luonnollisesti sen edistämisen tulee olla yksi hankkeiden tavoitteista.

Mavliutova: Mielestäni joo, on vastuussa molemmista.

Mäenpää: Valtio on vastuussa omien teidensä kunnosta ja niiden turvallisuuden tasosta. Toki valtiolla voi myös olla rooli yksityisteiden kunnon tasossa ja turvallisuudessa.

Jalava: No valtiohan siitä on vastuussa. Se, että pitääkö valtio niistä tarpeeksi hyvää huolta, on toinen asia. Sanoisin, että pitää tarpeeksi hyvää huolta, koska ei ole enää nykyaikaisten ihanteiden mukaista ylläpitää kaiken maailman pikkuteitä tosi hyvin ja luoda mukavia autoilumahdollisuuksia joka paikkaan. Kokemuksen mukaan isot maantiet kaupunkien välillä on ihan kohtuullisessa kunnossa – ja se riittää.

Pitäisikö tie- ja liikennealalla puhua enemmän vastuullisuudesta? Ja missä yhteydessä?

Salko: Ehkä. Uskoakseni lakiteknisistä vastuista puhutaan paljonkin, erityisesti silloin, kun ne koskevat itseä. Voisi kuitenkin olla hyvä muistuttaa välillä myös abstraktimmista vastuullisuuden tasoista.

Mavliutova: Ilmastovastuu on kuuma ongelma. Uskon, että työnantajan ja työntekijän vastuut ovat kunnossa.

Mäenpää: Kyllä siitä olisi ihan tervettä puhua.

Jalava: Tilaajan taholta kyllä. Olisi oleellista, että mahdollisimman suuressa osassa hankkeita vaadittaisiin paljon nykyistä tehokkaampia ratkaisuja ja työmaan aikaisia ratkaisuita. Esim. Norjassa asiat ovat ilmeisesti ihan eri tasolla mm. rautatiepuolen hankkeiden tilauksiin liittyvissä energia- ja päästövaatimuksissa. Duunarille sen ei tarvitse niin selkeästi näkyä. Kyllä aika moni oman alansa suunnittelija osaa tehdä niitä puhtaampia ja parempia ratkaisuja, jos niitä vain pyydettäisiin.

Mitä vastuullisuuskysymyksiä arvelet kohtaavasi työelämässä?

Salko: Kuten todettua, ensisijaisesti varmaankin lakiteknisiä. Päivittäisessä työssä on tärkeintä, että kaikki osapuolet tekevät, mitä on sovittu – ja että asiat on sovittu fiksusti.

Mavliutova: Hain asuntoa toimiston läheltä, koska haluan kävellä töihin. Olen hankkimassa ajokorttia, mutta en halua ostaa autoa, vaikka voin saada ilmaisen pysäköinnin. Olen ylpeä, että emme käytä paperia toimistolla ja kierrätämme roskat. Parempi olisi, jos pärjäisimme vähemmällä lentämisellä työmatkoilla.

Mäenpää: Tällä alalla suurin osa työtehtävistä on kaupungeille tai valtiolle, joten vastuullisuuteen tulee se, että veronmaksajien rahat saavat arvoa hyvin suunnitellussa työssä.

Jalava: Hankala kysymys, en tiedä.

Tuleeko työnantajan valintaan vaikuttamaan heidän ottamansa vastuu (esimerkiksi ilmastovastuu)?

Salko: Varmasti jollain tasolla. Tuntuisi melko tekopyhältä asua Helsingissä ja suunnitella työkseen kestäviä liikenneratkaisuja ja silti kurvata joka aamu täyteen parkkihalliin

Mavliutova: Minulla oli hankaluuksia työllistyä, siksi valintaan ei vaikuttanut vastuullisuus. Minusta ilmastovastuullisuus (ja muut vastuullisuudet) palvelevat yrityksiä ja parantavat julkista kuvaa.

Mäenpää: Toki vastuullinen yritys työnantajana tuntuu houkut- televammalta kuin vähemmän vastuullinen.

Jalava: En usko, että merkittävästi. Totta kai sitä katsoo ja vertailee, mutta enemmän vaikuttaa se minkälainen ilmapiiri ja henki on missäkin työpaikassa.

Kevät tulee hurjaa vauhtia mutaisineen pihateineen ja yhteishaku on jälleen käynyt kuumana. Pian uusi sukupolvi astuu alalle. Yksi yleisimmistä ongelmista suku- polven vaihdoksissa on tiedon kulun katkeaminen. Paljon opitaan kokemuksen avulla, mutta paljon myös ympärillä olevilta ihmisiltä.

Kokemusten ja tarinoiden jakaminen omalle jälkikasvulle tai muille nuorille on oiva keino jakaa omaa tietämystään. Vaikka tarinan opetus saattaakin olla, ettei kannata lähteä erilaisten tapahtumien jatkojen jatkoille, tai että kannattaa viimeistään jatkojen, jatkojen, jatkoista puhuttaessa etsiä oma sänky, jos haluaa olla ajoissa paikalla seuraavana aamuna. Alasta kertominen ja tarinoiden jakaminen voivat hyvinkin olla innoittamassa nuoria tie- ja liikennealan valintaan. Henkilökohtainen kontakti on usein kaikkein vaikuttavin keino saada muutos aikaan. Tie- ja liikennealan muutos alkaa tekijöistä – ja oivalluksesta, että alasta näkyy vain jäävuorenhuippu ulospäin.