Uusi kausi käynnistyy Brysselissä
EU on luonut nahkansa ja uusi viiden vuoden jakso käynnistynyt. Euroopan parlamentin työskentely alkaa toden teolla heti syyskuun alussa. uusi komissio sen sijaan syntynee vasta vuoden lopulla. selvää on, että yksi teema hallitsee uuden kauden alkuvaihetta – ilmastokysymykset ovat nyt kaikkien agendalla.
Vaalitulos yllätti ainakin osittain – suomalaisille vahvoja valiokuntapaikkoja
Toukokuun lopulla järjestettyjen Euroopan parlamentin vaalien uumoiltiin nostavan EU-vastaiset voimat merkittävään asemaan alkavalla istuntokaudella. Tulos oli kuitenkin toisenlainen. Vaikka perinteiset vahvat ryhmät, kristillisdemokraatit (EPP), sosiaalidemokraatit sekä liberaalisiipi (ALDE/Renew Europa), menettivät asemiaan, säilyy tällä EU-myönteisellä ja jäsenmaiden yhteistyön syventämistä edistävällä ryhmittymällä selkeä enemmistö myös alkaneella kaudella. Mainittujen kolmen poliittisen ryhmän sekä vihreän parlamenttiryhmän (Greens) kesken onkin muodostunut epävirallinen allianssi, joka on muun muassa laatinut taustaohjelmaa uudelle EU-komissiolle sekä toiminut tiiviissä yhteistyössä nimettäessä parlamentin eri valiokuntien johtoa. Ryhmittymällä on selkeä enemmistö,518 edustajaa parlamentin koko 751 mepin vahvuudesta. Oletettavaa on siis, että parlamentin toiminnan perusvire säilyy entisen kaltaisena ja hajottavan politiikan sijaan pyrkimys on viedä hankkeet maaliin ja kehittää EU:n toimintaa edelleen.
Uusi parlamentti järjestäytyi heinäkuussa ennen elokuulle ajoittunutta kesätaukoa. Erityinen mielenkiinto kohdentui jälleen meppien valiokuntapaikkojen jakoon, sillä käytännön vaikuttaminen ja päätöksenteko kumpuaa parlamentin valiokunnista. Liikenne- ja infravinkkelistä keskeisimmät valiokunnat ovat eittämättä liikenteeseen keskittynyt TRAN, ilmastoja ympäristöasioiden ENVI, teollisuus-, energia- ja yritystoiminnan ITRE sekä raha-asioiden ECON.
Vaikka edunvalvonnan kannalta yhteydenpitoa ja vaikuttamistyötä on tehtävä aktiivisesti kaikkien kanssa ja joka suuntaan kansallisuudesta, poliittisesta ryhmästä tai katsantokannoista riippumatta, ovat suomalaismepit toki aina ensisijaisessa asemassa. Siksi on tärkeää, että omat parlamentin jäsenemme sijoittautuivat kannaltamme oivallisesti eri valiokuntiin niin varsinaisiksi kuin varajäseniksi. On myös tähdellistä muistuttaa, että Euroopan parlamentissa valiokuntien varajäsenillä on käytännössä aivan sama vaikutusvalta ja mahdollisuus osallistua työskentelyyn kuin varsinaisillakin jäsenillä. Mainituista valiokunnista ITRE ja ENVI saivat vahvuuteensa molemmat viisi suomalaismeppiä (ITRE: Virkkunen, Niinistö, Kumpula-Natri, Pekkarinen sekä Torvalds/varaj. - ENVI: Niinistö, Torvalds, Hakkarainen, Modig sekä Pietikäinen/varaj.) Liikennevaliokunta TRAN:ssa suomalaisista mukana Virkkunen (varaj.) ja ECON:ssa myös kolme meppiämme (Pietikäinen, Heinäluoma sekä Niinistö/varaj.). Siis varsin hyvä lopputulos.
Komission kokoaminen alkaa, luvassa värikkäitä vaiheita
Euroopan poliittinen kartta on sen verran populismin värittämä, että muutamat jäsenmaat esittävät nationalistiehdokkaita komission uudelle kaudelle 2019–2024. Jäsenmaiden ja EU-parlamentin yhdessä nimeämä uusi puheenjohtaja Ursula Von Der Leyen on kautta aikain ensimmäinen komission kokoaja, joka joutuu ehdottamaan EU-vastaisia voimia osaksi 27 komissaarin kokoonpanoa. Nähtäväksi sitten jää, miten komissaarinimitykset lopullisesti siunaava europarlamentti ottaa kandidaatit vastaan. Vanhojen merkkien pitäessä paikkansa, on luvassa muutaman ehdokkaan hyllyttäminen ja vaihto. Niin tai näin, lienee toiveajattelua odottaa uuden komission vahvistamista aikataulun mukaisesti 1.11. mennessä. Liikkuvia osia on sen verran, että lisäaikaa tarvitaan varsin todennäköisesti.
Mielenkiintomme komission nimeämisen osalta kohdistuu usealle politiikkalohkolle. Liikenteen lisäksi tärkeitä lohkoja ovat erityisesti investointeihin, ilmastoon ja ympäristökysymyksiin, sisämarkkinoihin ja yritystoimintaan sekä digitaalisuuteen ja datatalouteen kytkeytyvät komissaarien pestit. Komission työohjelma ja tulevan kauden sisällölliset painopisteet ovat sittenoma lukunsa – ja niihin vaikuttamisen aika on juuri nyt.
Ilmastotoimet ehdoton ykkösteema
Mitä on sitten odotettavissa, kun uudistettu EU-koneisto lähtee toden teolla käyntiin? Se on luettavissa vaikkapa EU-puheenjohtajuudesta kuluvan vuoden loppuun vastaavan Suomen kauden painopistelistalta: Euroopan Unionin rooli globaalina ilmastotoimien edelläkävijänä ja johtavana ilmastomuutoksen torjujana on ykköstavoite. On vääjäämättä selvää, että teema on myös uuden komission prioriteettikorissa päällimmäisenä. Kestävä kehitys ympäristökysymyksissä tulee ohjaamaan kaikkea uutta lainsäädäntötyötä alkavalla kaudella. Niin liikenteen ja liikkuvuuden kuin infran kehittämisen, uudistamisen ja rahoituksenkin kuvakulmista.
Pasi Moisio
Kirjoittaja on Tieyhdistyksen ja kahdeksan muun suomalaisen liikenne- ja yrittäjäjärjestönBrysselin toimiston johtaja. Hän on myös Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ETSK:n jäsen ja komitean pysyvän liikenneryhmän puheenjohtaja.