Puolustusvoimien koulutuksesta apua kuljettajapulaan?
Kuljettajapula koskettaa suomalaista kuljetusalaa syvältä. Jopa kolmannes kuljetusalalla toimivista yrityksistä joutuu toimimaan vajaamiehityksellä, sillä ammattipätevyyden saaneita kuljettajia ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Vaatimus ammattipätevyydestä on nostanut myös nuorten kynnystä lähteä alalle, jonka keski-ikä kohoaa jatkuvasti. mutta voisiko helpotusta tilanteeseen löytyä tuoreiden reserviläisten joukosta?
– Puolustusvoimat on suurin yksittäinen vuositasolla kuljettajakoulutusta Suomessa antava taho. Koulutamme vuosittain noin 3 000 varusmiestä sotilaskuljettajan tehtäviin, toteaa insinöörimajuri Petteri Tuominen Puolustusvoimien Pääesikunnan logistiikkaosastolta.
Noin 2 000 saa C-luokan kuljettajaopetuksen ja perustason ammattipätevyyskoulutuksen nopeutettuna (140 h). CE-luokan kuljettajaopetus ja perustason ammattipätevyyskoulutus (280 h) annetaan noin tuhannelle kuljettajalle.
Puolustusvoimien C-luokan ajokortti sisältää lisäksi C1E-luokan sekä oikeuden kuljettaa sellaista ajoneuvoyhdistelmää, jossa vetoauto kuuluu tähän luokkaan ja jossa keskiakseliperävaunun tai rakenteeltaan sitä vastaavan muun hinattavan ajoneuvon kokonaismassa on enintään 4 500 kg.
– Puolustusvoimien C-luokan ja nopeutetun perustason ammattipätevyyskoulutuksen saaneet kuljettajat voivat työllistyä kotiuduttuaan C1- tai C1E-luokan kuljettajaksi ja 21 vuotta täytettyään C-luokan kuljettajaksi.
– CE-luokan ja perustason ammattipätevyyskoulutuksen saaneet kuljettajat voivat kotiuduttuaan työllistyä suoraan CE-luokan kuljettajan tehtäviin, Tuominen sanoo.
– D-luokan eli linja-auton kuljettajan koulutus ja ammattipätevyyden laajennus henkilöliikenteeseen annetaan vuosittain noin sadalle kuljettajaksi koulutettavalle.
Heille on tämän lisäksi annettu C- tai CE-luokan koulutus, kertoo Tuominen.
Kuljettajakoulutuksen suosio on säilynyt
Useat varusmiehet haluavat hyödyntää valtion tarjoaman kuljettajakoulutuksen.
Houkuttelevuuden puolesta puhuvat niin säästökuin ammatilliset syyt: kallista koulutusta ei tarvitse kustantaa itse, ja palvelusajan jälkeen käteen jää käyttökelpoinen siviiliammatti.
Luultavasti juuri näistä syistä kuljettajakoulutuksen suosio ei näytä laantumisen merkkejä.
– Halukkuus kuljettajakoulutukseen on varusmiesten keskuudessa edelleen hyvä, Tuominen sanoo.
Hän muistuttaa, että Puolustusvoimat kouluttaa kuljettajansa lähtökohtaisesti aina omiin tarpeisiinsa. Tarve vaikuttaa myös vuosittain koulutettavien kuljettajien määrään. Lähtökohdista huolimatta armeijassa saatua koulutusta voi, ja olisi hyväkin, hyödyntää myös siviilissä.
– Puolustusvoimissa annetun kuljettajakoulutuksen merkitys siviiliyhteiskunnalle korostuu palvelusajan jälkeen siinä, miten hyvin tuo annettu koulutus hyödynnetään siviiliyhteiskunnan tarpeisiin, Tuominen kertoo.
Työpaikat ja kuljettajat eivät löydä toisiaan
Jo pelkästään ajotaitojen ylläpitämisen kannalta olisi tärkeää, että kuljettajakoulutuksen saaneet varusmiehet pääsisivät jatkamaan raskaalla kalustolla ajamista siviilissä. Koulutusta vastaaviin töihin päätyy kuitenkin vain vajaa kolmannes, vaikka edellytykset työllistymiselle olisivat olemassa.
– Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksen saaneista varusmiehistä noin 25–30 % työllistyy koulutusta vastaaviin kuljettajantehtäviin varusmiespalveluksen jälkeen, arvioi Tuominen.
Kysynnän ja tarjonnan kohtaamisessa on tiedostettu haaste, kun vuosittain vajaalle tuhannelle koulutetulle ja ammattipätevyydellä varustetulle kuljettajalle ei löydykään vastaavia töitä siviilipuolelta. Toki tähän joukkoon mahtuu ihmisiä, jotka eivät hakeudu kuljetusalalle omasta päätöksestään – syynä voi olla esimerkiksi toinen tutkinto, jolloin alanvaihto ei välttämättä ole ajankohtaista tai mielekästä. Halukkaiden osalta Tuominen peräänkuuluttaa yritysten vastuuta asiassa.
– Yksityissektorin tulee aktiivisesti hyödyntää Puolustusvoimien C-luokan koulutuksen saaneet kuljettajat työllistämällä heidät alkuvaiheessa varusmiespalveluksesta kotiutumisen jälkeen C1- tai C1E-luokan kuljettajan tehtäviin. C-luokan kuljettajan tehtäviin heidät saadaan välittömästi esimerkiksi kouluttamalla heille logistiikka-alan perustutkinto oppisopimuskoulutusta hyödyntäen.
Tuomisen mukaan Puolustusvoimat pyrkii kantamaan oman kortensa kekoon kuljettajien työllistymisen suhteen.
– Puolustusvoimat tekee aktiivisesti yhteistyötä kuljetusalan edunvalvontajärjestöjen kanssa etsimällä vaihtoehtoja, joilla puolustusvoimien kouluttamien kuljettajien työllistymistä kuljettajan tehtäviin saataisiin kasvatettua nykyisestä määrästä. Yhteistyössä mukana ovat mm. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto ry, Autoliikenteen työnantajaliito ry, Logistiikkayritysten liitto ry ja SKAL ry.
Teksti: Miika Halmela