Ministeri Lulu Ranteen kolumni: Pikeä pintaan ja tonneja teille

Tämän lehden lukijoille on itsestään selvää, että tieverkolla on keskeinen rooli Suomen tulevaisuuden, turvallisuuden ja talouden rakentamisessa. Ylivoimaisesti suurin osa Suomen tavaraliikenteestä ja ihmisistä liikkuu kumipyörillä, eikä muutosta tähän ole näköpiirissä. Päättäjienkin on syytä sisäistää tämä.

Istuva hallitus sai perinnökseen hallitsemattomasti kasvavan valtionvelan ja massiivisen tiestön korjausvelan. Useat hallitukset ovat niitä päivitelleet, mutta eivät ole saaneet kestäviä ratkaisuja aikaiseksi. Orpon ja Purran hallitus on tarttunut härkää sarvista ja aloittanut talouden ja tiestön pelastamisurakan. Kaikki säästävät ja tuovat kortensa kekoon, jotta Suomella olisi hyvä tulevaisuus, talous kasvaisi terveesti ja tiestömme sekä koko kotimaamme olisi turvallinen, toimiva ja kestävä.

Talouden tasapainottaminen aloitettiin hallitusohjelmasta sovittaessa ja sitä jatkettiin rankoin, kaikkia hallinnonaloja koskevin sopeutustoimin riihessä nyt huhtikuussa 2024. Liikenne- ja viestintäministeriö on ennakoinut tulevia säästötoimia jo viime kesänä. Ministeriömme säästääkin hallitusti, turvallisuudesta tinkimättä. Me myös rakennamme neljän vuoden aikana Suomelle kilpailukykyä, turvallisuutta ja tulevaisuutta investoimalla infraan kolme miljardia, josta yli 0,5 miljardilla taitetaan infran korjausvelkaa.

Nykyinen tieverkon korjausvelka lähti kiivaaseen kasvuun vuoden 2011 määrärahaleikkausten jälkeen ja sitä on nyt jo 2,5 miljardin euron edestä. Velka on massiivinen ja kasvava, eikä ongelman korjaamiseksi ole tarjolla hopealuotia. Hallituksen tavoitteena on saada korjausvelan kasvu taitettua ja käännettyä vähitellen kestävästi laskevalle uralle. Tarvitsemme sekä ensiapua että pitkäjänteisiä ratkaisuja. Ensiapuna satsaamme ensi kesänä ennätykselliset 250 miljoonaa euroa päällystystöihin koko Suomessa. Parhaassa tapauksessa saamme pysäytettyä vuodeksi korjausvelan kasvun. Asfalttityöt työllistävät, tuovat piristysruiskeen rakennusalalle ja lisäävät valmistuessaan liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. Pikeä saadaan pintaan liki 4 000 km.

Valmistelemme ministeriöni johdolla yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistusta. Sen päätavoitteena on uudistaa liikenteestä kerättävien verojen painotuksia ja kohdistuksia vaikuttavammiksi. Inframme kaipaa tasaista korvamerkittyä rahoitusta liikenteestä kerätyistä varoista. Ensimmäisiä uudistuksen nurkkapultteja lyötiin kiinni huhtikuun budjettiriihessä, jossa sovittiin sähkö- ja hybridiautojen ajoneuvoverotuksen nostosta. Riihessä tehtiin myös erinomainen päätös raskaan liikenteen ammattidieselin käyttöönotosta vuonna 2027. Tällä kompensoidaan osaltaan Marinin hallituskaudella päätetyn EU:n päästökaupan aiheuttamia lisäkuluja.

Ministeripestiäni on kulunut pian vuoden verran. Vuosi on ollut antoisa ja rankka. Laakereilla ei lepäillä vaan yhteistyötä tehdään laajalla rintamalla Suomen kumipyöräliikenteen turvaamiseksi. Korjaamme mm. taksialan epäkohtia, toteutamme erityisesti nuorten liikenneturvallisuutta parantavia hankkeita ja päivitämme valtakunnallista Liikenne 12 -suunnitelmaa, jonka uudistettuna tavoitteena on turvallinen, kestävä ja toimiva liikennejärjestelmä. Järjestelmän on varmistettava, että siviilit, sotilaat, kalusto, tavarat, energia ja elintarvikkeet liikkuvat aina kun sille on tarve. Tiivistämme pohjoismaista yhteistyötä ja vaikutamme jatkuvasti Euroopan unionin pöydissä, jotta kansalliset erityispiirteemme tunnistettaisiin paremmin ja päätökset olisivat Suomelle mahdollisimman hyviä.

Tonnit ja tyypit liikkuvat Suomessa pääosin teillä nyt ja tulevaisuudessa, joten kumipyörät ovat keskeisessä roolissa, kun Suomen taloutta ja tulevaisuutta rakennetaan. Velvollisuuteeni ministerinä on tehdä kumipyörien eteen parhaani ja mielelläni sen teenkin. Nautitaan tulevasta kesästä ja asfaltin tuoksusta koko maassa!

 

Lulu Ranne (ps.)
Liikenne- ja viestintäministeri

KUVA: Matti Matikainen