Liikenne 12 -suunnitelman päivitys ja maanteiden hallinnollisia luokkia koskeva selvitys

Liikenne 12 -suunnitelman lakisääteinen ja joka hallituskausi tehtävä päivitys on käynnissä. Suunnitelman visio ja tavoitteet on jo päivitetty. Uudet tavoitteet ovat myös liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain (503/2005) mukaisesti toimivuus, turvallisuus ja kestävyys.

Nyt voimassa oleva, ensimmäinen Liikenne 12 -suunnitelma toimii päivityksen pohjana. Ensimmäisestä Liikenne 12 -suunnitelmasta päätettiin huhtikuussa 2021. On tarpeen, että myös valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa pystytään huomioimaan viime vuosina radikaalisti muuttunut toimintaympäristö.

Tavoitteena on, että päivitetystä Liikenne 12 -suunnitelmasta tehdään valtioneuvoston päätös joulukuussa 2024. Parhaillaan valmistellaan toimenpideohjelmaa yhteistyössä sidosryhmien kanssa päivitettyjen tavoitteiden pohjalta. Lausuntokierros suunnitelmasta pidetään syksyllä 2024.

Nyt voimassa olevan suunnitelman mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriön johdolla päivitetään maanteiden toiminnallinen luokitus vastaamaan nykytarpeita ja valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteita. 

Tähän tähtäävät säädösmuutokset on tehty. Liikenne- ja viestintävirasto vahvistaa jatkossa maantien kuulumisen valta-, kanta-, seutu- tai yhdysteihin Väyläviraston tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen esityksestä, ja tämä osaltaan joustavoittaa toiminnallisten luokituksen päivitystä esimerkiksi tiesuunnitelmien laatimisen yhteydessä.

Selvitys hallinnollisista luokista taustatietona

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi tammikuussa selvityksen teiden hallinnollisista luokista. Hallinnollisia luokkia koskeva selvitys on tehty tausta-aineistoksi Liikenne 12 -suunnitelman päivitystyöhön ja yleisemmin liikenteen hallinnonalan käyttöön. Selvityksessä on tarkasteltu luokittelua ohjaavia käsitteitä, käytännön soveltamista ja vaikutuksia sekä hallinnollisten luokkien määrittämisen ja muuttamisen haasteita.

Tien hallinnollinen luokitus kertoo tien omistuksesta ja ylläpitovastuusta. Hallinnollisia luokkia ovat maantiet, kadut ja yksityistiet. Maanteiden tienpidosta vastaa valtio, kadunpidosta kunnat, ja yksityisteiden tienpidosta vastaavat yksityiset. Tien määrittely maantieksi tai yksityistieksi perustuu ennen kaikkea siihen, palveleeko tie yleistä vai yksityistä tarvetta. Maanteiden ja katujen määrittelyssä keskeistä on se, palveleeko tie pääasiallisesti paikallista vai muuta kuin paikallista liikennettä.

Selvityksen mukaan ei hallinnollisia luokkia koskevassa lainsäädännössä havaittu merkittäviä puutteita. Johtopäätöksenä selvityksessä todettiin, että hallinnollisten luokkien yhdenmukaisen ja -vertaisen tarkastelun parantamiseksi olisi tarvetta tarkastella valtakunnallisella tasolla sekä luokittelua ohjaavien käsitteiden määrittelyä että tätä koskevia toimintatapoja. Myös hallinnollisten luokkien määrittelyjä koskevia menettelyjä olisi tarvetta täsmentää.

Selvityksessä tarkasteltiin hallinnollisten luokkien muuttamisen vaikutuksia myös Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteisiin saavutettavuuden, kestävyyden ja tehokkuuden näkökulmasta. Hallinnollisen luokan muutos ei suoraan vaikuta saavutettavuuteen, mutta asumisen tarpeisiin voidaan vastata paremmin, jos maantie muutetaan kaduksi.

Maanteiden pitää muodostaa verkollisesti järkeviä kokonaisuuksia, mutta toisaalta tiekunta saattaisi hoitaa yksityisteiden tienpidon valtiota tehokkaammin, koska se pystyttäisiin suunnittelemaan paremmin tarvetta vastaavaksi. Lisäksi kadut pystytään suunnittelemaan maanteitä paremmin edistämään kestävää kehitystä. Selvityksessä annettiin viranomaisille suosituksia jatkotoimenpiteiksi, joita tarkastellaan Liikenne 12 -suunnitelman päivityksen yhteydessä.

 

TEKSTI: Kaisa Kuukasjärvi ja Satu Kaskinen / liikenne- ja viestintäministeriö
KUVA: Shutterstock