Jo viidettä vuosikymmentä ajokelien aitiopaikalla

Kelikeskuspäällikkö Seppo Kaarto tuntee yli 45 vuoden kokemuksella pohjoisen ilmaston ja eri sääilmiöiden vaikutukset tiellä liikkumiseen. Hän tarkasti päivystyskierroksilla ajokelejä ja teiden kuntoa jo 1980-luvulla ja oli alusta alkaen mukana luomassa sekä kehittämässä koko kelikeskustoimintaa.

Kaarto syntyi vuonna 1962 Salossa, jossa asuu edelleen. Tie nykyiselle ammattialalle avautui jo varsin nuorena, vaikka alun perin opintojen piti suuntautua muihin töihin.

– Opiskelin ensin jonkin aikaa LVI-tekniikkaa, mutta se ei ihan loppuun asti sitten kuitenkaan kiinnostanut. Pohdin alanvaihtoa ja meinasin lähteä lukemaan jotakin muuta, mutta päädyin sitten isän mukana työelämään.

Kaarron isä toimi rakennusalan ammattilaisena erilaisten silta- ja tiehankkeiden parissa. Niinpä myös nuorukaisen oma työura alkoi siltatyömaalla laudoitushommissa ja jatkui eri rakennusprojekteissa Turun seudulla.

– Sitten tuli eteen varusmiespalvelus, jossa vierähtikin vajaa vuosi. Sinä aikana isän työmaat olivat vaihtuneet Salossa tehtäviin hankkeisiin. Vapauduttuani armeijasta meninkin sitten jo heti saman päivän iltana työmaalle, naurahtaa Kaarto.

Sään, ajokelien ja tienpinnan tutkailua auton ratissa

Seuraavaksi Kaarto tulikin jo ottaneeksi tulevan työuransa kannalta ratkaisevan askeleen. Mielenkiinto alkoi suuntautua teiden rakennushankkeista niiden kunnon seurantaan.

– Salon tiemestaripiirissä oli tarvetta työvoimalle. Päädyin sinne tekemään talvikunnossapitoon liittyvää päivystystä, jossa sain ennen pitkää tutustua myös tienvarsitekniikkaan. Muutaman vuoden kuluttua alettiin sitten kehittää uudenlaisia päivystyskeskuksia. Minulla oli jo päivystyskokemusta sekä tuntumaa alan tekniikkaan, ja se kaikki tuntui kiinnostavalta.

Tuossa vaiheessa 1980-luvulla ajokelejä ei tutkailtu näyttöpäätteiden äärellä vaan työ oli konkreettista ajoa ja teiden tarkastusta omin silmin. Päivystysvuoroja tehtiin useammalla suurellakin alueella tavallisesti iltaisin ja viikonloppuisin. 

Teknisenä apuna ajokelien seurannassa olivat lähinnä vain yleiset sääennusteet ja radion säätiedotteet. Lisäksi käytössä olivat tiepiirin puhelinnauhoitteina hankkimat tiesääennusteet, jotka päivittyivät pari kolme kertaa päivässä.

– Muuten tehtiin suoraa visuaalista havainnointia paikan päällä. Päivystyksen keskuspaikkana oli Salo, josta alueet jatkuivat laajalti aina Uudenmaan läänin rajalle Sammattiin sekä toisaalta Paimioon, Somerolle ja Perniöön saakka. Ajoa saattoi kertyä vuorokaudessa tuhatkin kilometriä. Siinä oppi väkisinkin paljon huonon kelin ajamista.

Kelikeskustoiminta kehittyi kokeilusta valtakunnalliseksi

1980-luvun puolivälistä alkaen Suomen tieverkostolle alettiin asentaa tiesääasemia, joita olikin 1990-luvun alkaessa maassa jo 133 kappaletta. Asemia oli Lounais-Suomessakin sen verran, että vuonna 1991 sinne perustettiin ensimmäinen kokeiluluontoinen kelikeskus. Sen päivystysalue kattoi yhteensä seitsemän tiemestaripiiriä.

Kaarto työskenteli kelikeskuksessa heti sen ensimmäisestä päivystysvuorosta alkaen ja kertoo, että kokeiluhanke onnistui kaiken kaikkiaan erinomaisesti.

– Siitä saatiin niin hyviä kokemuksia, että talvikaudella 1992–93 koko Varsinais-Suomi ja Satakunta liitettiin mukaan keskitettyyn päivystykseen. Samaan aikaan perustettiin maan toinen kelikeskus Uudenmaan tiepiiriin. Ja seuraavina vuosina uusia keskuksia syntyi
ympäri maata, kunnes jokaisessa yhdeksässä tiepiirissä oli omansa.

Kehittyessään kelikeskustoiminta toi mukanaan kustannussäästöjä ja tehokkaampaa tiedonvaihtoa sekä varmisti yhdenmukaisen laadun eri tiemestaripiirien kunnossapidossa.

– Heti toiminnan alettua ja laajetessa tuli tarpeita kehittää edelleen ohjelmia, havainto- ja kelikameratekniikkaa sekä muita käytännön tukijärjestelmiä. Esimerkiksi asioiden ylöskirjauksessa tiemestaripiirin manuaalinen päiväkirja vaihtui sähköiseen ratkaisuun. Muistan vielä päivystyskeskuksen ensimmäisen tietokoneenkin. Se oli Olivetti 286 tai 386, pohtii Kaarto.

Vuosituhannen vaihteeseen saakka kelikeskuksissa hoidettiin myös liikenteen tiedotustoimintoja, jotka siirtyivät sitten liikennekeskuksille. Tehtävien vähentyessä ja toiminnan tehostuessa alettiin siirtyä alueellisista keskuksista valtakunnallisesti keskitettyyn malliin. Nykyisin Destian Kelikeskus palvelee kiinteässä yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa koko maan liikennettä ja tienkäyttäjiä.

”Näissä hommissa jokainen työpäivä on erilainen”

Seppo Kaarto on toiminut nyt kelikeskuspäällikkönä reilusti yli vuosikymmenen, mutta yhteensä hän ehtinyt ahkeroida sään ja ajokelien parissa jo yli 45 vuotta. Intoa ja motivaatiota työhön ovat ylläpitäneet alan teknologian jatkuva kehitys sekä luontainen kiinnostus sääilmiöihin.

– Tekniikka kehittyy ja uudistuu koko ajan. Aina on joitakin uusia innovatiivisia juttuja meneillään ja tulossa. Joskus aikanaan rajana olivat tietotekniikan vähäisempi teho sekä tietoliikenteen rajoitukset, mutta kaiken taustalla oleva infra kehittyy jatkuvasti, ja nyt avuksi on tullut vielä koneälykin ja sen mahdollisuudet. Tämä kaikki pitää mielen vireänä ja työn mielenkiintoisena.

– Lisäksi minua ovat aina kiehtoneet sää ja sen mielenkiintoiset ilmiöt, jotka vaikuttavat suoraan ajokeleihin ja niiden hallintaan. Vaikka ilmastonmuutos on sinänsä tietysti huono juttu, on sekin tuonut työhön oman lisänsä eli asioita ja haasteita, joita pitää huomioida. Talvet ovat jatkuvasti erilaisia, ja erilaisten talvi-ilmiöiden havainnoinnin kehittämiseen tulee uusia lähtökohtia, Kaarto jatkaa.

Hän on nähnyt työuransa aikana myös Suomen tieliikenteessä tapahtuneet suuret muutokset, jotka ulottuvat liikennemääristä ja teillä liikkuvasta kalustosta aina tien pintaa kiitäviin rengastyyppeihin asti. Samalla myös tienkäyttäjien vaatimukset ja odotukset ovat muuttuneet. 

Siitä tuleekin mieleen kysyä, saavatko kelivalvonnan ammattilaiset työstään enemmän ruusuja vai risuja.

– Kautta aikojen on tullut kyllä kiitosta ja onnistumisia, ja sekin osaltaan kannattelee oman työn tekemistä. Toki teiden kunnossapitoon liittyvää kritiikkiäkin riittää aina mediassa ja muuallakin, mutta se perustuu usein myös tiedonpuutteeseen ja epärealistisiin odotuksiin.

Vapaa-aikaa maustavat kokkailu ja matkailu

Kaarrolla on elämää toki Kelikeskuksen ulkopuolellakin. Vapaa-aikaan kuuluvat perheen lisäksi harrastuksina muun muassa liikkuminen, kuntoilu ja avantouinti. Lisäksi erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset eksoottiset maku- ja matkailuelämykset.

– Kasvattelen hiukan erilaisia chilejä ja valmistan mielelläni chiliherkkuja sekä aasialaisia ja itämaisia ruokia. Kotimainen ruokakulttuuri on jopa vähän unohtunut. Tykkään myös matkustelusta, joka on välillä vähän karannut käsistäkin. Aasiassa on tullut käytyä korona-aikaa lukuun ottamatta melkein joka vuosi ja Välimeren suunnalla joskus muutamankin kerran vuodessa.

Vaikka vapaa-ajalla riittää elämänsisältöä, aikoo Kaarto tehdä töitäkin vielä niin pitkään kuin niitä riittää ja se hyvältä tuntuu. Ja mikäpä on tehdessä, kun mies kokee vahvasti olevansa juuri oikealla alalla.

– En ole päivääkään katunut sitä, että näihin hommiin päädyin. Päinvastoin. Mikä lienee minut näihin johdattanutkin, on johdattanut oikein. Olen oikein tyytyväinen.

 

Teksti: Harde Kovasiipi 
Kuva: Kelikeskus