Huoltovarmuus edellyttää toimivaa logistiikkaa ja tiestöä

Huoltovarmuus on jatkuvuudenhallintaa, jolla turvataan väestön, talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta kriittiset toiminnot sekä normaalioloissa että kriisi- ja häiriötilanteissa.

Suomessa huoltovarmuutta ylläpidetään laaja-alaisella, koko yhteiskunnan kattavalla toimintamallilla, jossa perustana ovat toimivat markkinat ja kilpailukykyinen talous. Olennaista on viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen, julkisen sektorin sekä kansalaisten yhteistyö, jonka moottorina toimii Huoltovarmuuskeskus.

Outi Nietola työskentelee logistiikan johtavana varautumisasiantuntijana Huoltovarmuuskeskuksen operatiivisella osastolla. Hän korostaa, että huoltovarmuustoiminta on ennen kaikkea ennakointia ja varautumista mahdollisiin kriisitilanteisiin.

– Perinteisesti näkökulmana on ollut materiaalinen varautuminen, joka tarkoittaa lakisäänteisten, esimerkiksi polttoaineiden, lääkkeiden ja viljan, varmuusvarastointia. Nykyisin sen rinnalle on noussut yhä enemmän myös yhteiskunnan toimintavarmuus ja resilienssi. Niissä keskeisiä osia ovat kriittisen infran suojaaminen, digitaalinen turvallisuus ja jatkuvuuden hallinta.

Viime vuosina huoltovarmuusasiat ovat nousseet puheenaiheeksi ennen kaikkea koronapandemian, energiakriisin ja sähköpulaan liittyneiden hinnannousujen myötä. Oma erityinen lukunsa on tietenkin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, jonka vaikutukset heijastuvat kaikkialle ja korostavat etenkin logistiikan toimivuuden merkitystä.

– Sota on tuonut aiempaakin enemmän esiin huoltovarmuuskriittisen tuotannon arvoketjujen haavoittuvuuksia. Akuutti kysymys on ollut, miten markkinat ja toimitusketjut kykenevät sopeutumaan tilanteeseen sekä minimoimaan ongelmien keston ja vaikutukset, toteaa Nietola.

Logistiikkaketjussa ei ole varaa heikkoihin lenkkeihin

Valtakunnallinen huoltovarmuusorganisaatio kokoaa yhteen kriittisiä toimijoita seitsemällä eri sektorilla, joita ovat elintarvikehuolto, energiahuolto, logistiikka, terveydenhuolto, finanssiala, teollisuus ja muut alueet kuten digi, media ja yksityinen turva-ala.

Käytännön työtä tehdään mainittujen sektoreiden yhteensä 24 poolin osa-alueilla. Logistiikassa niitä ovat ilmakuljetus, vesikuljetus, satamat sekä maakuljetus, joka jakautuu vielä erikseen huollon, henkilöliikenteen ja raideliikenteen osastoihin.

– Logistiikka on huoltovarmuuden perusta. Se läpäisee ja vaikuttaa suoraan useiden eri toimialojen arkeen ja on kriittinen tekijä esimerkiksi elintarvike-ja energiahuollossa. Siten se on elinehto koko yhteiskunnan toimivuudelle aina maanpuolustusta myöten, sanoo Nietola.

Valtioneuvoston huoltovarmuuden tavoitepäätöksessä logistiikan huoltovarmuuden painopisteinä ovat merikuljetukset, huoltovarmuuden kannalta kriittiset kotimaan kuljetukset sekä sotilaallisen maanpuolustuksen tukeminen. Huoltovarmuusnäkökulmasta tärkeitä ovat etenkin energia-, elintarvike- ja terveydenhuollon sekä kriittisen teollisuuden kuljetukset.

– Logistiikan huoltovarmuuden perusta on olemassa oleva, toimintavarma järjestelmä.

Infran osalta emme juuri ehdota uusien ratojen tai teiden rakentamista vaan pyrimme varmistamaan, että nykyiset rakenteet vastaavat kriittisiä tarpeita myös vakavissa poikkeusoloissa. Tarkastelemme toimitusketjua suurena kokonaisuutena ja järjestelmänä, jonka keskiössä ovat maa-, meri- ja ilmakuljetukset sekä erilaiset solmukohdat, kuten terminaalit, liikennekeskukset, satamat ja ratapihat.

Valtionhallinnossa jokainen ministeriö on vastuussa oman toimialansa huoltovarmuudesta. Logistiikka-asioissa Huoltovarmuuskeskuksen tärkeä kumppani onkin liikenne- ja viestintäministeriö, jonka lisäksi tehdään jatkuvaa yhteistyötä muun muassa Väyläviraston, Traficomin ja ELY-keskusten kanssa.

Tavoitteena tavara- ja henkilökuljetusten turvaaminen

– Logistiikassa huoltovarmuus liittyy ennen kaikkea tavarakuljetuksiin. Henkilöliikenteen osalta keskiössä on työmatkaliikenne, kertoo Nietola.

Suomelle keskeistä on merikuljetusten häiriötön sujuminen, sillä jo noin 95 % viennistämme ja tuonnistamme kulkee meriteitse. Tilanteessa, jossa esimerkiksi Itämeri ei olisi käytettävissä, on tärkeää varmistaa vaihtoehtoisten kuljetusreittien toimivuus.

– Tästä syystä olemme osaltamme rahoittamassa Laurila–Tornio–Haaparanta-ratayhteyden sähköistystä ja sujuvuuden turvaamista. Ao. yhteyden kautta voitaisiin kriisitilanteessa hoitaa ainakin pieni osa ulkomaankaupan kuljetuksista.

Merikuljetuksiin liittyen tärkeitä ovat satamien takamaiden tie- ja raideyhteydet. Yleisesti erityinen huolenaihe on siltojen kunto. Jos kriittiset sillat ovat poikki eikä vaihtoehtoista reittiä ole, voi huoltovarmuuskriittinen kuljetusketju katketa.

Tieliikenteessä painotus on ollut pääväylien ja vilkkaasti liikennöityjen väylien kunnossa, vaikkakin esimerkiksi sähkön- ja lämmöntuotannon puukuljetusten turvaamisessa myös alemmalla tieverkolla on erityinen merkitys.

Huoltovarmuuskeskus kantaa huolta liikenneverkon rahoituksen riittävyydestä ja korostaa, että rahoitustasossa tulee huomioida myös maanrakentamisen kustannusindeksin kehitys.

– Olemme peräänkuuluttaneet huoltovarmuuden huomioon ottamista jo hyvissä ajoin väylähankkeita suunniteltaessa. Vaikkei yksittäinen hanke olisi hyötykustannussuhteeltaan ihanteellinen, voi sen merkitys huoltovarmuuteen olla hyvinkin merkittävä.

Tieverkko rapistuu juuri siellä, missä kuljetukset lisääntyvät

Edellä mainittu alempi tieverkko on huolenaiheena myös Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Tage Fredrikssonilla. Hän tarkastelee huoltovarmuutta etenkin puun ja muiden maaseudun raaka-aineiden kuljetusten näkökulmasta, ja niissä ongelmana on jo pitkään jatkunut vähäliikenteisten teiden riittämätön kunnossapito.

Tämä näkyy myös Taloustutkimuksen tekemästä tutkimuksesta, jossa ennustetaan Suomen huonokuntoisen vähäliikenteisen tieverkon määrän nousevan vuosien 2021 ja 2025 välillä 6 400 kilometristä 9 000 kilometriin. Luvut ovat huolestuttavia etenkin, kun samaan aikaan raskaan liikenteen määrä on kasvamassa juuri näillä teillä.

– Ennen Ukrainan sotaa Venäjältä tuotiin noin 10 miljoonaa kuutiometriä puuta, josta 2 miljoonaa kuutiota oli energiapuuta. Nyt tämä tuonti on pakotteiden myötä loppunut, joten se täytyy korvata muulla, ennen kaikkea kotimaisella puulla. Kotimaisen puun kysyntää lisää myös esimerkiksi turpeenkäytön alasajo, toteaa Fredriksson.

Puutteellisen kunnossapidon seurauksena alempi tieverkko rapistuu, ja myös siihen kuuluvien siltojen kunto ja kantavuus heikkenevät. Kun koneiden ja autojen käyttökustannukset muutenkin kohoavat, syntyy vielä ylimääräisiä ajokilometrejä, kuluja ja päästöjä siitä, että heikkojen tieväylien vuoksi joudutaan käyttämään korvaavia kiertoteitä.

– Yhdessä puumäärien kasvu, yksikkökustannusten nousu ja huonontuva tieverkosto saavat aikaan sen, että huoltovarmuus energiapuun, ainespuun ja elintarvikkeiden kuljetuksissa heikkenee. Taloustutkimuksen selvityksen mukaan huoltovarmuudelle kriittisten kuljetusten kustannukset lähes kaksinkertaistuvat vuoteen 2025 mennessä, ellei vähäliikenteisten teiden ja niiden siltojen ylläpidosta ja korjauksista huolehdita.

Alemman tieverkon tilannetta selvitetään parhaillaan Metsäkeskuksen TIESIT-hankkeessa, jossa kartoitetaan noin 200 000 kilometrin verran yksityisteiden ja noin 6500 sillan kuntoa sekä selvitetään energiapuuterminaalien kehitystarpeita. 

Tavoitteena on tuottaa tieväylien kunnosta ja terminaaliverkoston toiminnallisuudesta kertova päivittyvä tietokanta, jota voivat hyödyntää mm. tienpitäjät, tienkäyttäjät, rahoittajat ja palveluntuottajat. Hankkeessa pyritään myös kannustamaan tiekuntia teiden perusparannukseen ja kunnossapitoon.

 

Teksti: Harde Kovasiipi
Kuvat: Shutterstock