Pääseekö jouluksi mökille?

22.12.2025

Sateinen ja lämmin alkutalvi on nostanut yksityisteiden kunnon monen mökkiläisen huolenaiheeksi. Pääseekö sateiden pehmentämiä teitä pitkin jouluksi mökille vai pitääkö joululomalaisten varautua työntämään autoa?

Teiden rungot ovat läpeensä märkiä ja lyhyt pakkasjakso jäädytti pintakerroksiin roudan, joka on nyt sulanut pois. Näin tiet ovat upottavia ja liejuisia vaikka kulkisivatkin kovalla maalla.

”Mitään hätäapukorjauksia ei ole tehtävissä ja esimerkiksi lanaaminen vain pahentaisi tilannetta. Kuivallakin kelillä kuivatuksen puutteesta kärsivät tiet ovat laajalti liki kulkukelvottomassa kunnossa”, kertoo yksityistieasiantuntija Teuvo Taura Suomen Tieyhdistyksestä.

Perusparannusavustukset yksityisteille kutistuneet

Alkutalven kurjuus korostaa yksityisteiden pitkäjänteisen kunnossapidon tarvetta. Valitettavasti valtion perusparannusavustukset yksityisteille ovat parissa vuodessa kutistuneet murto-osaan aiemmista vuosista, ja rahaa on riittänyt vain kriittisien siltakohteiden perusparantamiseen.

”Vielä kolme vuotta sitten avustusmäärärahoja oli liki 30 miljoonaa euroa ja tänä vuonna oltiin vaivaisessa 6 miljoonassa eurossa, ja edelleen määräraha putoaa reiluun 5 miljoonaan euroon ensi vuodelle”, hämmästelee tilannetta Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Simo Takalammi.

Suomen Tieyhdistys on äärimmäisen huolestunut yksityisteiden perusparannusavustusten katoamisesta ja muistuttaa tilanteen olevan monella yksityistiellä erittäin huono. Kyse ei ole vain mökkiläisistä, vaikka joulunpyhinä sillä liikenteellä tärkeä merkitys onkin. Metsätalouden kuljetukset vaativat kantavia yksityisteitä ja kuukausia kestävä syksyinen sadekausi ei mahdollista talvikaudeksi ajoitettuja raakapuun kuljetuksia.

Yksityisteiden perusparannukseen 25–30 miljoonaa euroa vuodessa

Suomen Tieyhdistys peräänkuuluttaa, että kestävä yksityisteiden perusparannusten rahoitustaso on 25–30 miljoonaa euroa vuodessa.

”Tiekunnat saavat avustusta 50 % kuluista ja tieosakkaat laittavat omaa rahaansa toisen puolikkaan. Näin valtionavustus on vaikuttavuudeltaan erittäin suuri”, kertoo Takalammi.