Monipuolinen liikenteen, infran ja teknologian vaikuttaja

18.8.2025

Professori Pekka Leviäkankaan pitkä ja monivaiheinen työura on edennyt pääosin liikenteen ja infrastruktuurin kehitystehtävissä. Työ jatkuu nykyisellään väylä- ja liikennetekniikan professorina Oulun yliopistossa.

Yli-Iissä vuonna 1962 syntynyt Pekka Leviäkangas vietti nuoruusvuotensa Oulussa, jossa hän myös valmistui rakennustuotannon ja käyttötalouden diplomi-insinööriksi. Työt liikennealalla hän aloitti vuonna 1988 konsulttitoimisto Finnmap Oy:ssä ja sittemmin Kuopion tiepiirissä, jossa työskentely jatkui 90-luvun puoliväliin saakka.

Kaakkois-Suomen tiepiirissä Leviäkangas osallistui eri rooleissa E18-projektiin, jossa kehitettiin niin sanottua Pohjolan kolmion liikennekäytävää yhteistyössä Ruotsin ja Venäjän kanssa. Kansainvälinen näkökulma laajeni entisestään 1990-luvun lopulla silloisessa tiehallinnossa, jossa edistettiin tieliikenteen telematiikkaa eli älyliikennettä.

– Toimin muun muassa Viking-ohjelman kansallisena koordinaattorina vuosina 1996–98. Teimme paljon yhteistyötä Pohjoismaiden ja Pohjois-Euroopan, etenkin saksalaisten kanssa, mikä oli silmiä avaava kokemus, kertoo Leviäkangas.

– Aloitellessani ensimmäistä väitöskirjaani infrastruktuurin yksityisrahoituksesta ajauduin sitten keskusteluihin VR:n kanssa. Sain sieltä pian työtarjouksen ja menin VR-yhtymän esikunnan taloushallintoon vuosiksi 1998–2001. VR oli jo tuolloin valtionyhtiö, joten sain tutustua lähemmin sekä rautatiemaailmaan että talous- ja yrityspuoleen.

Ennen pitkää täysipäiväinen tutkimustyö alkoi kuitenkin vetää puoleensa. Tällä kertaa Leviäkankaalle tarjottiin paikkaa VTT:ltä, jossa hän viihtyi pitkään erikoistutkijana, johtavana tukijana, asiakaspäällikkönä ja tiiminvetäjänä. Ajan tutkimuskohteita olivat älyliikenteen ja rautatieliikenteen lisäksi ilmastonmuutos, palvelujen kehittäminen ja sosiaaliset tieteet.

Vuonna 2008 Leviäkangas väitteli tekniikan tohtoriksi tuotantotaloudesta Oulun yliopistossa, jonne hän päätyi myös alan tutkimusprofessoriksi vuosiksi 2012–2016.

– Kaipuu kansainvälisiin ympyröihin vei minut myös Australiaan Curtinin yliopiston rakennetun ympäristön laitokselle apulaisprofessoriksi sekä Australasian Joint Centre for Building Information Modeling -tutkimuskeskuksen ohjelmajohtajaksi. Tällä kertaa hain itse työpaikkaa, ja minut rekrytoi siellä johtotehtävissä ollut saksalainen arkkitehti Steffen Lehman.

Australian jälkeen Leviäkangas ehti poiketa vielä VTT:lle ja väitellä Turun kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden tohtoriksi ennen pysyvämpää paluutaan yliopistomaailmaan vuonna 2020.

– Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan haettiin väylä- ja liikennetekniikan professoria. Lakkautettuna ollut rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus käynnistettiin uudelleen, ja minut pyydettiin sinne kollegani Rauno Heikkilän kanssa. Olemme nyt rakentaneet viisi vuotta tätä koulutusta ja tutkimusta sekä kasvaneet vajaan 20 hengen porukasta 60 henkilöön. Koulutamme vuosittain noin 40 diplomi-insinööriä.

Muutoksen merkkejä ja tulevaisuuden haasteita

Leviäkankaan urapolku on edennyt melko epätyypillisesti virastoista valtionyritykseen ja valtion tutkimuslaitokseen ja vasta sitten yliopistoon. Matkan varrella hän on saanut nähdä ja tutkia lukuisia liikennesektorin uudistuksia, joita on leimannut tietynlainen liberalisointi.

– Toimintoja on eriytetty ja yhtiöitetty joka puolella aina tiehallinnosta VR:ään, merenkulkuun ja ilmailuun. Ratkaisut ovat herättäneet suuria tunteita, koska niihin on liittynyt ideologisia prinsiippejä. Tämä globaali kehityshän lähti Euroopassa liikkeelle pitkälti Margaret Thatcherin ajoilta. On oltu sekä markkinaehtoisuuden puolesta että sitä vastaan, ja molemmilta puolilta on löytynyt päteviä argumentteja.

Politiikan lisäksi liikennesektorin muutoksiin ja haasteisiin liittyvä seikka on luonnollisesti myös teknologian nopea kehitys.

– Se on vienyt asioita eteenpäin vauhdilla, mikä haastaa jatkuvasti myös markkina- ja hallintorakenteita. Kukaan ei osannut esimerkiksi lainsäädännössä varautua siihen, että sähköpotkulautoja oli äkkiä joka paikassa tai että yhtäkkiä meillä on täysin uudenlaiset Googlen karttapalvelut. Uskon, että vastaavia yllätyksiä tulee jatkossakin muun muassa tekoälyn eri sovellusten kanssa.

Omassa mittaluokassaan haasteena on ilmastonmuutos, jonka suhteen liikenne ja rakennettu ympäristö ovat ratkaisevassa roolissa.

– Liikenne laahaa hiilineutraalisuustavoitteiden suhteen perässä, ja edistystä tapahtuu tosi hitaasti. Eri sukupolvien väliset intressit ja näkökulmat voivat joutua vielä isoon kahnaukseen. Toivottavasti vanhempi sukupolvi kantaa tässä vastuunsa.

Professori paljastuu vanhaksi basistiksi!

Pekka Leviäkangas jatkaa työtään väylä- ja liikennetekniikan parissa ja on marraskuussa menossa vierailevana tutkijana jälleen kuukaudeksi Australiaan Curtinin yliopistoon. Entä onko hänellä vapaa-aikaa ollenkaan? Tähän vastatessaan Leviäkangas tarttuu yhtäkkiä banjoon!

– Pyrin olemaan aktiivinen musiikinharrastaja. Soittelen ja teen hieman omaa musiikkia, kun aikaa on. Jo opiskeluaikana soitin bassoa rock-yhtyeissä, joista pisimmälle edennyt Totem levytti ja esiintyi muun muassa tuon ajan Kuusrockissa ja Tulivuorirockissa. Aktiivisten soittohommien vuoksi opintotukilautakunta jopa uhkasi, etten voi nostaa opintolainaa, ellei opintopisteitä kerry enemmän, nauraa Leviäkangas.

– Lisäksi asustelemme Kiimingissä melkein maalla, joten talon pihapiiristä löytyy mökkiä, varastoa, aittaa ja kaikenlaista puuhailtavaa. Ja onhan meillä vaimon kanssa myös kaksi ihanaa lastenlasta, joiden kanssa yritämme olla mahdollisimman paljon.

Pekka Leviäkangas

  • Oulun yliopiston väylä- ja liikennetekniikan professori.
  • Syntynyt Yli-Iissä vuonna 1962.
  • PhD, tekniikka ja tuotantotalous, Oulun yliopisto 2008.
  • PhD, kauppatieteet, Turun kauppakorkeakoulu 2019.

Teksti:

Harde Kovasiipi

Kuvat:

Oulun yliopisto