Liikenne pitää lakimiehen vuosienkin jälkeen liikkeellä
Varatuomari ja oikeustieteen lisensiaatti Risto Tuori on pitkän linjan lakimies. Uransa varrella hän on toiminut ahkerasti liikenneoikeuden parissa sekä tie- ja liikennealan järjestöjen luottamustehtävissä.
Risto Tuorin lakimiesura käynnistyi vuonna 1979. Hän harjoitti aktiivista asianajotoimintaa aina vuoteen 2023 saakka ja siirtyi sitten nykyiseen rooliinsa Asianajotoimisto ACTAS Oy:n neuvottelevaksi lakimieheksi.
Parhaillaan Tuorilla on työn alla liikenteen lainsäädäntöä käsittelevä väitöskirja. Mouhijärveltä kotoisin oleva Tuori kiinnostui lakiasioista jo nuorena, mutta alun perin ajatuksena oli ryhtyä nimismieheksi lainvalvonnan pariin.
– Kuulin lakimiehen ammatista alun perin lukioaikana paikalliselta nimismieheltä. Päästyäni sittemmin opiskelemaan oikeustiedettä ajattelin itsekin ensin tähdätä nimismiehen ammattiin, hän kertoo.
Oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1976 valmistunut Tuori ehti tehdä pari nimismiessijaisuuttakin, mutta päätyi sitten kuitenkin perustamaan vuonna 1979 Vammalaan oman lakitoimiston. Vuosien myötä oman Lakiasiaintoimisto Risto Tuorin toiminta laajeni ja kehittyi parin muun asianajajan kanssa hoidettavaksi osakeyhtiöksi.
Asianajajan työt veivät Tuorin monipuolisesti eri alojen oikeustapausten pariin. Hän kertoo kiinnostuneensa jo nuorena esimerkiksi maaoikeudesta kuunneltuaan radiosta varatuomari Kari Kyttälän esityksiä Maamiehen tietolaari -ohjelmassa.
Myöhemmin hän päätti vahvistaa lakiasiantuntemustaan ja aloitti jatko-opiskelut Turun yliopistossa, josta valmistui oikeustieteen lisensiaatiksi vuonna 2002.
Liikenne on näkynyt kiinnostuksen kohteena monin tavoin
Yksi merkittävä alueensa Tuorin työuralla ovat olleet tie- ja liikenneoikeuteen liittyvät tapaukset ja kysymykset.
– Kiinnostuin liikenneoikeudesta 1980-luvun alussa liityttyäni Autoliittoon ja alettuani vuonna 1986 kirjoittaa Moottori-lehteen juttuja liikennettä koskevista lakiasioista.
Tuori toimi Autoliitossa muun muassa lainopillisena asiamiehenä, lainopillisen toimikunnan puheenjohtajana sekä myös liiton hallituksen puheenjohtajana vuosina 2000–2008.
– Autoliitossa pääsin perehtymään monin eri tavoin liikenneoikeuteen. Tutustuin eri maissakin paikallisiin autojärjestöihin sekä liikennelainsäädäntöön ja -kulttuuriin. Pisin matka suuntautui vuonna 2003 Australiaan, jossa pääsin tutustumaan automaattiseen kameravalvontaan. Olen tehnyt myös tieliikenteen ylinopeusrikoksia koskevaa tutkimusta, joka ei kuitenkaan vielä ole valmistunut.
Tuori on ollut lukuisissa muissa liikennealan luottamustehtävissä, kuten Liikenneturvan hallituksessa sekä Kuluttajariitalautakunnan autokauppajaoston ja AKK-Motorsport ry:n vetoomustuomioistuimen jäsenenä.
Vuodesta 2009 lähtien hän on toiminut myös perustamansa Liikenneoikeusyhdistys ry:n puheenjohtajana.
– Suomen Tieyhdistyksen kanssa syntyi hyvää yhteistyötä entisen toimitusjohtajan Jaakko Rahjan ja asiantuntija Esko Hämäläisen vetämillä Yksityistiepäivillä. Yhteistyö jatkuu edelleenkin muun muassa tieisännöitsijöiden koulutusasioissa.
Lainsäädäntö on tarkentunut, mutta kehittämistä riittää
Vuosien varrella on Tuorille tullut lakiuralla vastaan lukuisia mielenkiintoisia tapauksia, mutta ymmärrettävästi niistä kaikista ei voi julkisesti edes kertoa.
– Parhaita onnistumisia ovat olleet jutut, joissa riitelevät osapuolet on saatu lopulta sopimaan asioistaan. Yksi julkisuuteen tullut onnistuminen koski autoverotukseen liittynyttä arvonlisäveroa.
Korkein oikeus totesi sen lopulta EU-oikeuden vastaiseksi ja velvoitti valtion maksamaan korvauksia lainvastaisesti perityistä veroista.
Tuorin mukaan liikenteen lainsäädäntö on nykyisin kehittynyt yleisesti ottaen aiempaa yksityiskohtaisemmaksi, mutta siitä löytyy edelleen myös puutteita ja ongelmiakin.
– Esimerkiksi Autoliitto esitti jo vuonna 2000 autoverosta luopumista ja verotuksen painopisteen siirtämistä auton käyttöön. Tätä ei kuitenkaan ole poliittisesti ja valtiontalouden näkökulmasta pidetty edelleenkään mahdollisena.
Parhaillaan Tuori on työstään opintovapaalla ja valmistelee väitöskirjaa, joka sekin liittyy liikennelainsäädäntöön ja sen puutteisiin. Työn kohteena on erityisesti ylinopeusrikkomuksia koskeva lainsäädäntö, josta löytyy ongelmallisia, lakimuutoksia vaativia kysymyksiä.
Liikenne siis kiinnostaa ja pitää lakimiehen toimeliaana edelleen. Mutta mitä kuuluu Sastamalassa asuvan Tuorin vapaa-aikaan?
Vuosikymmenten kuluessa työn oheen on sisältynyt toimintaa erilaisten järjestöjen, kirkon ja seurakunnan piirissä, mutta sittemmin luottamustehtävät ovat jääneet jo vähemmälle, joten aikaa jää varmasti muuhunkin.
– Nykyisin vapaa-aikaa täyttävät perheen lisäksi muun muassa omakotitalo ja kesämökki. Niiden parissa riittää aina monenlaista puuhaa.

Risto Tuori
- Asianajotoimisto ACTAS Oy:n neuvotteleva lakimies.
- Syntynyt Mouhijärvellä vuonna 1953.
- Oikeustieteen lisensiaatti, Turun yliopisto.
- Ollut useissa luottamustehtävissä liikennealan järjestöissä
Teksti:
Harde Kovasiipi