Laurintien surkeus on enää muisto vain – viime vuoden Suomen surkein kylätie on nyt loistokunnossa

2.10.2024

Vuoden 2023 Suomen Surkeimmaksi kylätieksi valittu Laurintie on kunnostettu loistokuntoon. Laurintien pohjaa on parannettu ja tie on uudelleen päällystetty asfaltilla. Korjauksia on tehty noin yhdeksän kilometrin verran. Otalammella Laurintien korjaaminen on saanut kiitosta paikallisilta.

Laurintie syyskuussa 2024.

Viime vuonna juhlittiin Vihdin Otalammella Suomen surkein kylätie -kilpailun voittajaa, kun Sanna Rantasen Laurintiestä (maantie 11319) ottama kuva voitti yleisöäänestyksen. Voittokuva oli nimetty nimellä ”Vauvakin saa maidot vaahdotettuna näillä kuopilla”.

Laurintien surkeus on enää muisto vain. Viime vuoden voittokuva ja Laurintiestä sävelletty ja sanoitettu kappale Laurintie – Suomen surkein kylätie, kertoo menneestä ajasta, sillä Laurintie korjattiin vihdoin kesällä 2024, usean vuoden odotuksen jälkeen. 

Voittokuvan napannut Sanna Rantanen katsoo, että kunnossa oleva tie on maaseutukylien elinehto, sillä tiet vaikuttavat kaikkien arjen turvallisuuteen ja sujuvuuteen.

– Kilpailu oli loistava keino saada näkyvyyttä kyläteiden suuntaan. Tänä kesänä Laurintie ja siitä jatkuva Jokipellontie kunnostettiin kerralla ja näin saatiin noin 9 kilometriä tien parannusta ja uutta asfalttia aikaan, Rantanen iloitsee.

– Voin varmasti puhua koko kylän suulla siitä, että olemme kaikki kiitollisia niin kilpailun järjestäneille tahoille näkyvyydestä tiemme suhteen kuin myös ELY-keskukselle asian kuntoon saattamisesta. Tie toki oli korjauslistalla jo valmiiksi, mutta haluan uskoa, että kilpailun saama huomio vähintäänkin vahvisti korjausaikataulua, Rantanen jatkaa.

Rantasen mukaan kyläläiset ovat somessamme kilvan kiitelleet, miten kiva Laurintietä on nyt ajaa niin autolla kuin polkupyörälläkin. Kalusto pysyy kunnossa ja liikenne on taas sujuvaa.

Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät jälleen Suomen surkeinta kylätietä vuosimallia 2024 kuvakilpailulla. Kilpailun kautta halutaan kiinnittää päätöksentekijöiden huomiota maaseudun tiestön kuntoon.

Suomen surkein kylätie 2024 -kuvia voi toimittaa kilpailuun 6.10. saakka. Katso lisätiedot ja osallistu!

Kilpailuun osallistuneista kuvista valitaan kahdeksan parasta Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivujen kautta järjestettävään yleisöäänestykseen.

Lue lisää

25.10.2024|Uutinen

Suomen surkein kylätie -kilpailun voitto Satakuntaan – ”Tiellä on ajettava kieli keskellä suuta”

Lokakuussa Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry järjestivät kuvakilpailun, jolla etsittiin huonokuntoisinta tietä. Kilpailun tavoitteena oli herättää huomiota maaseudun…

Lue lisää

22.11.2023|Uutinen

Suomen surkein kylätie löytyy Uudeltamaalta – ”Vauvakin saa maidon vaahdotettuna näillä kuopilla”

Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät lokakuussa Suomen surkeinta kylätietä kuvakilpailulla. Kilpailulla kiinnitettiin huomiota maaseudun tiestön kasvavaan korjausvelkaan…

Lue lisää

13.12.2023|Uutinen

Suomen surkein kylätie 2023 -kilpailun voittajaa juhlittiin kansanjuhlassa Vihdin Otalammella

Suomen surkein kylätie -kilpailun voittajaa juhlittiin perjantaina 8.12.2023 kansanjuhlassa Otalammen Pohjoisella Pirtillä. Tilaisuuteen oli kerääntynyt useita kymmeniä kyläläisiä ja tiestön…

Lue lisää