Simo Takalammi: Poliisista apua?

Yksityistieasioita koskevissa puheluissa päädytään ajoittain pohdiskelemaan mahtaisiko poliisi auttaa tai milloin asia olisi syytä viedä poliisille. Poliisi ei ole yksityisoikeudellisten riitojen ratkoja eikä edes neuvoja, vaikka moni sitä toivookin.

Rikosilmoituksen kohteeksi joutuminen on meille useimmille ainutkertainen tilanne ja koetaan helposti suureksi loukkaukseksi. Tunne on tietysti ymmärrettävä jos on vilpittömästi antanut työpanoksensa tiekunnan eteen ja toiminut kaikella mahdollisella huolellisuudella. Tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin alussa saattaa kuulostaa.

Olen jutellut kevään mittaan jutellut parin tiekunnassaan aktiivisen henkilön kanssa joista joku muu tieosakas on tehnyt rikosilmoituksen. Alun epätietoisuus ja pelkokin on molemmissa tapauksissa vaihtunut helpotukseen. Toinen minulle soittaneista tiivisti asian savolaisittain: ”Soppiihan sitä syynätä kun on tilit kunnossa”. Näinhän se on ja asianmukaisesti tehdyn hallinnon ja tilinpidon asiakirjat kelpaa esittää vaikka poliisille, muista tieosakkaista puhumattakaan. Molemmat rikosilmoituksen kohteeksi joutuneet henkilöt kertoivat esitutkinnan loppuneen pikaisesti kun poliisi oli todennut kirjanpidon ja hallinnon pöytäkirjojen olevan kunnossa.

Jotain tästäkin olisi hyvä oppia ja täytyy todeta hallinnon asianmukaisen ja ajanmukaisen hoitamisen olevan tärkeää. Jos nousee väitteitä epäselvyyksistä niin asiakirjat on syytä olla kunnossa. Vaikka itse tietäisi asioiden olevan selvät, on perin ikävää joutua vakuuttelemaan sitä ilman, että on näyttää dokumentteja. Kokemus on osoittanut toimielimen eli hoitokunnan tai toimitsijamiehen päätösten dokumentoinnin olevan helposti unohtuva työvaihe. Näin siitäkin huolimatta, että vuosikokousta koolle kutsuttaessa näiden asiakirjojen pitäisi olla nähtävillä tieosakkaille. Lain vaatimuksen riittää täyttämään vaikkapa kalenteriin tehdyt muistiinpanot, joten mistään raskaasta byrokratiasta ei ole kyse. Samoin pienen tiekunnan tilinpito on varsin kevyesti tehtävissä, eikä siihen vaadita kahdenkertaista kirjanpitoa, vaikka moni tieosakas sellaista kuuluu kyselevänkin.

Poliisia kysellään tiekunnissa toki muuhunkin kuin hallintoa syynäämään. Liikenteen valvonta kuuluu poliisin ja rajapitäjissä rajaviranomaisten tehtäviin. Tämä tuntuu aina välillä tiekunnissa unohtuvan, kun jopa kokouksen asialistalle pyritään nostamaan tieosakkaiden väitettyjä liikennerikkomuksia. Kuka ajaa liian kovaa, ketkä ajavat liian hurjia paalikuormia ja missä kortittoman nuorison kerrotaan käyttävän tietä ajoharjoitteluun.

Liikenneturvallisuus on tietysti tärkeä asia ja kuuluu tiekunnankin vastuulle, mutta tienkäyttäjien valvonta on yksin viranomaisten tehtävä. Tiekunta ei voi jakaa rangaistuksia eikä edes nuhteita. Tieyksiköinnissä ei voida huomioida tieosakkaan tekemäksi väitettyjä liikennerikkeitä. Näiden selvittely ja seuraamusten jakaminen on yksinomaan viranomaisten tehtävä.

Ongelmana on tietysti virkavallan poissaolo eli yksityisteillämme ei ole millään tavoin kattavaa liikenteen valvontaa. Poliisin resurssit ovat jatkuvasti mediassa, mutta uskallan sanoa, ettei edes Reinikaisen aikana riittänyt poliisimiehiä valvomaan satunnaisia yksityisteitä. Poliisille voi kuitenkin välittää valvontapyyntöjä joissa on hyvä yksilöidä paikka ja aika milloin siellä yleensä väitettyjä rikkeitä tapahtuu. Kenties poliisipartiolla on muutoinkin asiaa lähiseuduille ja he voivat poiketa katsastamaan tilannetta yksityistien varressa. Ei siis kannata hämmästyä, jos syrjäiselläkin tiellä tapaa liikennettä valvovan poliisipartion.