Liisa-Maija Thompson: Tartu mahdollisuuteen oppia ja kohdata

Suomen Tieyhdistyksen ystävä, arkkitehti Alvar Aalto muodosti arkkitehtuurillaan tiloja, jotka mahdollistivat yksilön ja yhteisön kohtaamisia. Suomen Tieyhdistys on ollut jo yli vuosisadan merkittävä alan kohtaamisfoorumeita tarjoava toimija.

Kohtaaminen on kahden tai useamman ihmisen välinen merkityksellinen hetki. Tiet mahdollistavat yksilöiden ja yhteisöjen kohtaamisia. Ne toimivat linkkinä ihmisten, kotien, työpaikkojen ja vapaa-ajan viettopaikkojen välillä. Ihmiskohtaamisten avulla voimme kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta ja oppia uutta toisiltamme. Joskus nämä kohtaamiset opettavat uutta myös itsestämme.

Olemme järjestäneet keväälle useita tapahtumia, joissa kohdataan ja ollaan läsnä. Kutsummekin sinut mukaan osallistumaan sekä jakamaan iloisia ja ikimuistoisia hetkiä kanssamme! Tapahtumakevään valmisteluun on osallistunut upea joukko verkostomme jäseniä ja yhteistyökumppaneita. Suuri kiitos teille kaikille aktiivisuudestanne ja ahkeruudestanne! Yhteistyö kantaa hedelmää.

Alueelliset Yksityistiepäivät 14.2-5.4.2023 järjestetään 13 paikkakunnalla eri puolilla Suomea ja ne kokoavat yhteen yksityistieasioista kiinnostuneet ihmiset. Tapahtuma antaa eväitä yksityisteiden vastuunkantajille. Ajankohtaisten aiheiden lisäksi luvassa on kestosuosikki ­– ”Kyselytunti”, joka ei jätä kokeneintakaan puuhahenkilöä kylmäksi.

Väylät & Liikenne 22.3-23.3.2023 Hämeenlinnan Verkatehtaalla innoittaa väylien ammattilaiset vaihtamaan näkemyksiään, kertomaan osaamisestaan, kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Väyläpäivillä on monipuolisuutensa ansiosta paikka monen ammattilaisen sydämessä. Tapahtumassa kohdataan kollegoita, ollaan kiinnostuneita tehdystä työstä ja suunnataan katseita tulevaan. Läsnä oleville jää taatusti käteen uusia kontakteja ja ajatuksia, joita työstää tuleviin päiviin mennessä. Kuka tietää, ehkä ensi kerralla näemme juuri sinut esiintymässä Väylät & Liikenne -päivien lavalla?

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden parantaminen –webinaari 7.3.2023 kokoaa liikenneturvallisuusväen pohjoismaisia esimerkkejä esittelevään englanninkieliseen seminaariin. Aiheen parissa jatketaan 3.5.2023 kotimaisella työpajawebinaarilla. Ohjelma on suunniteltu NVF:n (Pohjoismaisen tieteknillisen liiton) Suomen liikenneturvallisuusjaoston toimesta.

Yhdyskuntatekniikka 10.5-11.5.2023 kerää yhdyskuntatekniikan osaajat Jyväskylään. Osallistujat pääsevät kiertämään monipuolista näyttelyä ja kuulemaan useita eri seminaareja. Suomen Tieyhdistys järjestää tapahtumassa Tieisännöitsijöiden kevään neuvottelupäivän 10.5. ja Soratiepäivän 11.5. Soratiepäivässä tunnistetaan sorateiden ilmiöitä ja tutustutaan keinoihin, joilla eri tilanteet voidaan ratkaista. Soratiepäivä on suunnattu kaikille teemasta kiinnostuneille.

Tavataan kevään kuluessa! Päivittyvä tapahtuma-aikataulu löytyy osoitteesta www.tieyhdistys.fi/tapahtumat

Liittyvät henkilöt