Liisa-Maija Thompson: Miten käy liikenneturvallisuuden nollavision?
Miten käy liikenneturvallisuuden nollavision, jossa kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä?
Liikenneturvallisuus on liikennejärjestelmän kestävyyden ja vastuullisuuden kannalta olennainen muuttuja, keskeinen lähtökohta. Jos turvallisuustilanne ei ole kunnossa tai kehittymässä oikeaan suuntaan on jonninjoutavaa mainostaa taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän liikennejärjestelmän pitkäjänteistä kehittämistä.
Onko liikenneturvallisuus siirretty tärkeiden teemojen ö-mappiin siksi, että kukaan ei kuitenkaan voi mitään sille, että onnettomuuksia tapahtuu. Vai onko liikenneturvallisuus jo niin hyvällä tasolla, että verkon parantamista ei enää tarvita liikenneturvallisuuden parantamiseksi? Joidenkin tahojen mielestä ehkä näin. Herää kysymys siitä, onko nollavision tavoittelu jäänyt juhlapuheiden tasolle.
Liikenneturvallisuus on kansalaisille ja päättäjille arkipäiväinen aihe ja siksi yli 400 vakavaa loukkaantumista ja noin 200 menetettyä elämää vuodessa näkyvät iltapäivälehtien lööpeissä lyhyesti ja unohtuvat julkisessa keskustelussa alati karttuvaan tilastomassaan. Liikenteessä tapahtuneiden vakavien loukkaantumisten ja liikennekuolemien määrä ei ole vähentynyt odotetusti. Tulee tehdä uusia toimenpiteitä, että onnistumme parantamaan vallitsevaa tilannetta, pääsemään seuraavalle turvallisemmalle tasolle.
Onnettomuuteen johtaneet syyt tutkiltaan seikkaperäisesti ja tieto siitä, miten onnettomuuden olisi voinut välttää on jälkikäteen saatavissa. Yleisin onnettomuustutkintalautakuntien raporteissa esiintyvä moottoriajoneuvo-onnettomuuksien parannusehdotus on ”keskikaiteiden asennus, ajosuuntien erottelu”. Keskikaiteiden lisäksi parannusehdotuksina luetellaan esimerkiksi törmäysten seurausten lieventäminen esteitä poistamalla tai kaiteita kehittämällä, heräteviivojen lisääminen tai nopeusrajoitusten muuttaminen. Lisäksi useat ehdotuksista liittyvät liikennejärjestelyiden kehittämiseen, kuten esimerkiksi kierto- tai eritasoliittymien rakentaminen. Teiden kunnossapitoon esitetään myös toimenpiteitä. Miksi siis infraan ei satsata nykyistä enempää, kun kerran ratkaisun avaimet ovat tiedossa?
Tieyhdistys edellyttää, että tieinfran tulee olla kunnossa ja kuopaton, keskikaiteita tulee rakentaa tai muulla tavoin erotella ajosuuntia, yksityisteiden liittymien turvallisuuteen on satsattava ja teiden ja ratojen tasoristeyksiin pitää saada turvalaitteet. Nyt on korkea aika satsata liikenneinfraan ja sen turvallisuuteen, ei leikata liikenneinfran rahoituksesta. Pitkäjänteisellä kehittämisellä saadaan tuloksia aikaan.
