Liisa-Maija Thompson: Hyvät neuvot luonnon monimuotoisuuden huomioimiseen

Tieympäristö kuuluu liikenteelle. Siellä täällä näen, miten asfaltin repeämästä pilkistävä leskenlehti puhuu omaa kieltään ja luonto valtaa heitteille jäänyttä väyläomaisuutta, omasta mielestään parempaan käyttöön.

Vaikka tieinfran ja siihen kuuluvan tieympäristön tärkein tehtävä on toimia alustana turvalliselle liikkumiselle ja vastustan ankarasti tieinfran luvatonta heitteillejättöä ja siitä seurannutta luonnon valtausyritystä, tosiasia on, että tieympäristö toimii samalla monen lajin arvokkaana elintilana. Tien ja luonnon vaihettumisvyöhykkeillä, likaissa ja paahteisissa tieluiskissa ja vierustoilla lymyilee elämää. Siellä viihtyvät monet paahdeympäristön kasvilajit, jotka houkuttelevat erilaisia perhosia, kuoriaisia ja muita pörrääjiä apajilleen. Näitä ympäristöjä voidaan tienpidon keinoin rakentaa ja ylläpitää.

Rakennettua tieympäristöä ympäröi arvokkaat viheralueverkostot, jotka tarjoavat virkistystä ja luontokokemuksia kaupunkien betoninriivaamille ihmislapsille. Ennen kaikkea nämä keitaat antavat arvokasta elintilaa eläinlajistolle ja kätkevät sisäänsä erilaisia luontotyyppejä ja vesistöjä, joita voi perustellusti kutsua luonnon vihreiksi ja sinisiksi jalokiviksi.

Viheralueverkostoja maanteiden ylitse yhdistävät riistasillat antavat edellytyksiä eläinlajien geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseen. Teiden kalaystävälliset siltarummut mahdollistavat kalojen kutupuuhat ja ahdin jalot antimet myös tulevaisuudessa. Tienpidon toimilla hyökätään vieraslajeja vastaan, siellä missä lupiini, jättiputki tai palsami on päättänyt asettua aloilleen.

Tässä muutamia hyviä esimerkkejä siitä, miten tienpidon keinoin pysäytetään luontokatoa. Ihminen, ihmisen toiminta ja luonto mahtuvat hyvin samalle pallolle. Työtä riittää, joten jatketaan keskustelua. #luontodialogi