Arvostettu Kunnossapitäjä-palkinto Oiva Huuskoselle

Destian kunnossapidon kehittämispäällikkö Oiva Huuskoselle myönnettiin Kunnossapitäjä-palkinto 11.2.2026 Jyväskylässä Talvitiepäivien yhteydessä. Palkinto jaetaan henkilölle, joka on pitkäaikaisella toiminnallaan tai muulla erityisellä tavalla edistänyt teiden ja katujen kunnossapidon ja erityisesti talvikunnossapidon osaamista tai tekniikkaa.
Huuskonen on toiminut yli 40 vuotta infra-alan monipuolisissa työtehtävissä. Hän aloitti uransa tienrakennushankkeilla, minkä jälkeen Huuskonen on tehnyt tiesuunnittelua sekä projektinhallinnan ja kunnossapidon kehittämistä. Koulutukseltaan Huuskonen on tekniikan lisensiaatti tietekniikasta.
Viimeiset 25 vuotta Huuskonen on toiminut Destian kunnossapidon kehittämispäällikkönä. Työhön kuuluu tuotannon ja palveluiden kehittämistä ja kehittämiseen liittyvää yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa.
– Olen iloinen, että kunnossapidon kehittämistä arvostetaan.Tämä ei ole yhden ihmisen palkinto. Ilman omaa tiimiä, kollegoita ja yhteistyökumppaneita tätä työtä ei tehtäisi.Minulle kunnossapidon kehittäminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että asioita uskalletaan katsoa kriittisesti ja kysyä, voisiko tämän tehdä paremmin. Tämä palkinto motivoi kehittämiseen osallistuvia henkilöitä jatkamaan samalla asenteella ja kehittämään toimintaa edelleen, Huuskonen iloitsee.
Lue lisää
14.2.2024|Uutinen
Arvostettu Kunnossapitäjä-palkinto myönnettiin Mikko Malmivuolle
Konsultti Mikko Malmivuo palkittiin tiealan arvostetulla Kunnossapitäjä-palkinnolla. Palkinto jaetaan henkilölle, joka on pitkäaikaisella toiminnallaan tai muulla erityisellä tavalla edistänyt teiden…
Lue lisää
3.2.2026|Uutinen
Tie- ja viherala kohtaavat – yhteinen suurnäyttely Jyväskylän Paviljongissa
Talvitiepäivät ja Viherpäivät järjestetään jälleen yhdessä 11.–12.2.2026 Jyväskylän Paviljongissa. Suurnäyttely on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille.
Lue lisää